2020

9.7.2020  

Raportti: Vektorivälitteisten tautien testituloksia Viipurin koiratarhojen koirilla 1–6/2020

Viipurin Koirat ry on seulonut kotia etsiviltä koirilta vektorivälitteisiä tauteja osana adoptio-ohjelmaansa vuodesta 2018. Julkaisemme testien tuloksia puolivuosittain. Koiria ei ole tuotu tänä vuonna Suomeen koronarajoitusten vuoksi maaliskuun jälkeen ja testattujen koirien määrä on ollut sen vuoksi pieni. 

6.7.2020  

Muista punkkisuoja!

Lymen tauti eli borrelioosi voi tarttua sekä ihmiseen että koiraan ja sitä levittävät Suomessakin elävät Ixodes-suvun puutiaiset. Punkki infektoituu syödessään veriaterian infektoituneesta eläimestä ja levittää tautia edelleen ruokaillessaan. Torjumalla punkkeja suojelet koiraasi, itseäsi ja lähipiiriäsi, mutta autat myös ehkäisemään punkkien lisääntymistä ja taudinaiheuttajan leviämistä. 

5.7.2020  

Esittelypäivä 12.7. Vantaalla

Viipurin Koirat järjestää ensimmäisen keräyksensä uudessa Vantaan Musti ja Mirri Koivukylä -myymälässä (Ojalehdonkuja 1, 01400 Vantaa)! Koronatilanne estää matkat Viipuriin, mutta yhdistyksellä on Suomessa useita kummikoiria, jotka ovat nyt etusijalla. Toivommekin tällä kertaa laadukkaan senioriruuan lisäksi kummikoirien hyvinvointia tukevia ravintolisiä, kuten nivelvalmisteita ja ravintoöljyjä. Myös puruluut ja muut herkut ovat kummikoirien mieleen.

24.6.2020  

Kirppis Järvenpään torilla 27.6 klo. 9 - 15.00

Tervetuloa tekemään löytöjä kesäkirppikselle Järvenpään torille lauantaina 27.6. klo 9-15. Paikkana toimii Järvenpään tori, Järnefeltinkatu 1. Kirppistuotteiden lisäksi myynnissä on myös koiratarvikkeita mm. sadetakkeja ja valjaita. Myynnin tuotto ohjataan kokonaisuudessaan yhdistyksen eläinsuojelutyöhön.

17.6.2020  

FB-huutokauppa 22.6. asti

Juhannushuutis 2020 on käynnissä! Huutokauppa käydään Facebookissa ajalla 15.-22.6.2020. Huutoaika päättyy klo 18.00.

Kaikki huutokaupasta saadut tuotot ohjataan Viipurin Koirat ry:n Ei vahinkopennuille! -rahastoon.

Huutokauppa-albumin löydät täältä:
https://www.facebook.com/pg/Viipurilaistenmarkkinat/photos/?tab=album&album_id=929824097453891

17.6.2020  

Kirppistelyä Kellokoskella 7.7. asti

Viipurin Koirien kirppispöytä Tehtaan Kirppiksellä Kellokoskella Pohjois-Tuusulassa!

Pöydän nro. 79 tuotto ajalta 16.6.–7.7. ohjataan kokonaisuudessaan yhdistyksen eläinsuojelutyöhön.

4.6.2020  

Kirppis Puumalassa lauantaina 6.6.

Tervetuloa tekemään löytöjä Puumalan Virin peräkonttikirppikselle lauantaina 6.6. klo 9-14. Paikkana toimii Puumalan linja-autoasema, Keskustie 21.

Kirppistuotteiden lisäksi myynnissä on myös yhdistyksen kannatustuotteita sekä hyväksi todettuja, käsintehtyjä koirien naruleluja!
Myynnin tuotto ohjataan kokonaisuudessaan yhdistyksen eläinsuojelutyöhön.

4.6.2020  

Viipurin Koirat ry:n kuukausiraportti, toukokuu 2020

Hyvää alkukesää! Vaikka ollaankin jo kesäkuun puolella, muutama sana menneestä toukokuusta.

1.6.2020  

Designdogin tuotteita myynnissä

Tilaa ihanat Viipurin Koirien ulkoilutuotteet koiralle! Varusteet on kotimaista laadukasta käsityötä ja suunniteltu turvallisuus etusijalla. Voit tilata varastossa olevia tuotteita sähköpostitse tanja.liukkonen(at)viipurinkoirat.fi (otsikoi viesti “Varustetilaus”) tai mittojen mukaan suoraan Designdogilta. Tutustu valmistajaan ja koko-ohjeisiin: https://www.designdog.fi/mittausohjeet/

Postikulut lisätään loppuhintaan.

31.5.2020  

Rakennustalkoot 2020 Svetogorskin tarha

24.6.2020 Päivitys:
Rakennustalkoot 2020 -keräyksen tavoite on saavutettu! 

Valtavan lämmin kiitos kaikille keräykseen osallistuneille!  Saimme kokoon huimat 10 591,88 € (sis. facebook-, tilisiirto- ja mobilepay-lahjoitukset).

31.5.2020  

Uudet upeat kannatustuotteet ovat nyt tilattavissa

Uudet upeat kannatustuotteemme ovat nyt tilattavissa! 

T-paitojen ja kassien printin on suunnitellut kuvataiteilija Leena Nio, joka kertoo siitä näin:

Pages