Aura

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: siro keskikokoinen (n. 16,5 kg)
Syntymäaika: 4/2024
Rabiesvasta-ainetestattu: 11/2024
Tautitestattu: 3/2025

5.6.2025
Aura muutti omaan kotiin Etelä-Karjalaan. 

16.4.2025
Suloinen, siro Aura on ollut kuukauden Suomessa. Huonoista lähtökohdistaan huolimatta Aura on sopeutunut varsin nopeasti elämään kerrostalossa lapsiperheessä.

Auralla on hoitopaikassa tukenaan perheen oma, reipas koira, josta on paljon tukea ja seuraa. Kaksikko tykkää nujuta yhdessä sohvalla ja intoutuu välillä hurjiinkin leikkeihin. Auran hoitoperheessä on myös 4-vuotias lapsi, jonka puuhat eivät hetkauta Auraa enää lainkaan. Lapsi saa Auran puolesta halailla ja kuljetella lelujaan vapaasti. Omaa hoitoperhettään Aura ei jännitä enää ollenkaan ja on muutenkin kotioloissa, oman perheen kesken, aivan normaali teinikoira. Tuttuja ihmisiä kohtaan Aura on iloinen ja rakastava. 

Alun jännittämisen jälkeen Aura on tottunut jo kohtalaisen hyvin lenkkeilemään myös yksinään ilman koirakaveria. Aura on hyvin utelias ja kiinnostunut kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Ohikulkijat herättävät kiinnostusta ja Aura saattaakin kipittää jokusen askelen ohikulkijan perään. Suoraan edestäpäin Aura ei välttämättä vielä lähesty ihan ketä tahansa ja Auraan tutustuessa ihmisellä on hyvä olla jonkin verran koiranlukutaitoa.

Ulkona on Auran mielestä selvästi jännittävämpää kuin sisällä ja se on ulkoillessaan vielä toistaiseksi melko rauhaton. Jonnekin olisi mentävä ja jotain tehtävä koko ajan ja rauhoittuminen ja keskittyminen on vielä Auralle vaikeaa. Aura vetää hihnassa, joten tämä vaatii tulevalta kodilta panostusta. Koska Aura säikkyy ulkona ollessaan edelleen kovia ääniä ja on ulkona muutenkin melko ylivirittynyt, ei se sovellu keskustan vilinään tai muullekaan sellaiselle alueelle, jossa liikenne on vilkasta. Suhteellisen rauhallinen kerrostalo- tai pientaloalue ovat Auralle asuinmuotoina ok. Auran tulevan kodin tulisi sijaita rauhallisella seudulla ja se tarvitsee koirakaverin, mielellään reippaan sellaisen, tuekseen. Ainoaksi koiraksi Auraa ei luovuteta.

Aura jännittää kotona vieraita ihmisiä alkuun ja saattaa kertoa sen vetäytymällä syrjään ja murisemalla. Esimerkiksi kotiin tulleet huoltomiehet saivat Auralta kyräilyä osakseen ja vaikka Aura on aivan täysin tottunut perheen omaan lapseen, ovat kotiin tulevat lapsivieraat vielä toistaiseksi varsin jännittäviä. Rauhallisesti käyttäytyvä aikuinen saa kyllä melko nopeasti silitellä Auraa ja saa siltä palkaksi helliä lipaisuja. 

Aura on kiltti ja antaa hienosti käsitellä, kunhan vain malttaa pysyä paikallaan. Esimerkiksi kynsienleikkuu on Auran kanssa sujunut hienosti. Aura on oppinut kulkemaan hissillä suurempia jännittämättä. Kotiin jääminen työpäivien ajaksi on sujunut kohtuullisesti mutta Aura on teinikoiran tapaan kylläkin keksinyt puuhaa ja muotoillut sohvan verhoiluja uuteen uskoon. Aura on ollut alusta saakka sisäsiisti lukuunottamatta muutamaa pitkän työpäivän aikana pissa-alustalle tehtyä pissaa. 

Auran unelmissa siintää koti koirakaverillisessa perheessä, missä oma leikkikaveri olisi aina paikalla. Mukava, itsevarma koirakaveri antaisi Auralle tukea myös ulkoillessa. Lapsiperhettäkin voidaan Auran kohdalla harkita mutta perheellä tulee tässä tapauksessa olla jo aiempaa koirakokemusta ja mahdollisuus tarvittaessa ohjata koira omaan rauhalliseen tilaan lapsivieraiden ajaksi. 

Viipurin koirat - Aura kotihoidossa 4/2025

Viipurin koirat - Aura 6.4.2025

14.3.2025
Suloinen partanaama Aura pääsi Suomeen hoitopaikkaan. Aura on hoidossa lapsiperheessä kerrostalossa, missä sillä on toinen viipurilaiskoira kaverina.

Ennen Suomeen matkustamista Aura kävi tautitesteissä. Kaikki tutkitut taudit olivat sillä negatiivisia.

Negatiivisia olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis, sydänmato Dirofilaria immitis sekä ihomato Dirofilaria repens.

23.1.2025
Onnettomasta taustasta huolimatta Aurasta on varttunut tarhaoloissa reipas tyttö, joka mennä touhottaa uusiin paikkoihin avoimin mielin.

On totta, ettei Aura ole elämänsä aikana nähnyt paljonkaan. Pikkutyttönä se matkusti pahvilaatikossa Elenan kotiin, missä asui jonkin aikaa sisarustensa ja useamman muun koiran kanssa. Kun näytti siltä, että Aura ja sen kaksi hengissä säilynyttä veljeä olivat riittävän vahvoja, siirtyivät ne lopulta tarhalle.

Aura on ulkoillut hihnassa ehkä kerran elämässään eikä se ole tottunut liikenteeseen tai kaupunkiin. Siitä on kuitenkin kasvanut tavattoman reipas tyttö, joka hämmästyttää jopa Elenaa. Elena kantoi Auran veljineen pieneen tarhan alueella sijaitsevaan rakennukseen, joka toimittaa milloin mitäkin virkaa. Nyt siellä oli useita lyhytkarvaisia koiria suojassa talven kylmyydeltä. Paikka oli Auralle vieras, mutta Aura mennä juoksenteli paikasta toiseen, kiipeili ja kurotteli sinne tänne ja nuuski jokaisen nurkan. Aura tulee omaehtoisesti ainakin tuttujen ihmisten luokse hellittäväksi ja se löysi myös ihanan uuden leikkikaverin.

Kyllä se nyt olisi niin, että Aura tahtoisi kovasti kotiin ja kivuta maaliskuun puolivälin kuljetukseen kohti Suomea.

Viipurin koirat - Aura 21.1.2025

8.12.2024
Aura valittiin mukaan niiden koirien joukkoon, joilta mitattiin rabiesvasta-ainetasot siinä toivossa, että sille löytyisi koti tai hoitopaikka.

Tulokset ovat nyt valmiit. Auran vasta-ainetasot olivat riittävät ja sillä olisi niiden puolesta mahdollisuus matkustaa Suomeen helmikuun 2025 loppupuolelta alkaen. Auralla on virallinen, EU:n hyväksymän tutkimuslaitoksen myöntämä todistus testituloksesta. 

10.10.2024
Ankeista olosuhteista huolimatta Aura on pysynyt iloisena tyttönä. Sitä Elena kuvailee kolmikon reippaimmaksi pennuksi.

Aura, sen sisarukset ja Nancy-emo saatiin kiinni toukokuun alussa. Ne ovat peräisin Käkisalmesta, missä ne elelivät metsikön laitamilla. Elena tiesi kurjassa kunnossa elävän emon ja sitä oli yritetty saada kiinni jo pidempään. Sen pentuja oli onnistuttu nappaamaan aiemmin kiinni, mutta kun Elenaa viimein keväällä onnisti, ei Nancy ollut enää yksin. Siitä oli jälleen tullut äiti, tällä kerta yhdeksälle pienelle parrakkaalle pennulle.

Rauhoitettu Nancy matkasi Elenan auton takapenkillä pikkuruisten ihmettelevien pentujen katsellessa maisemia kahdesta pahvilaatikosta. Rokottomattomia pentuja ei voinut tietenkään viedä tarhalle, joten koko koirapesue suuntasi Elenan kotiin. Pieneen kerrostaloyksiöön.

Valitettavasti Nancyn kaikki pennut eivät selviytyneet. Yhdeksästä pennusta henkiin jäi ainoastaan kolme. Tyttö Aura sekä pojat Kuisma ja Papu. Ne siirtyivät jossakin kohtaa asumaan tarhalle, missä elo pienessä aitauksessa jatkuu päivästä toiseen samanlaisena.

Elenan tarhan tilanne on surkea. Maailmantilanne nykyisellään ei juurikaan mahdollista avun saattamista tarhoille. Pystymme huolehtimaan enää ruoka-avusta, josta siitäkin olemme joutuneet supistamaan. Elenalla on apunaan vain kaksi työntekijää. Kolmistaan he tekevät parhaansa hylättyjen, yli 200 koiran eteen, mutta tilanne on raskas ja kenties jollain aikavälillä muuttuu täysin kestämättömäksi.

Emme ole päässeet pian vuoteen itse käymään rajan takana, joten luonnollisestikaan emme ole päässeet tapaamaan Auraa ja sen sisaruksia tarhalla. Tiedämme kuitenkin, ettei näistä pennuista ole ainoiksi koiriksi vilkkaaseen kaupunkiin. Ne ovat syntyneet aralle emokoiralle metsikön liepeille. Onnekseen ne saivat asua jonkin aikaa Elenalla kotona, mutta niiden sosiaalistuminen on jäänyt heikoksi. Ne ovat tavanneet elämänsä aikana vain joitakin ihmisiä, ne eivät ole tottuneet kävelemään hihnassa eivätkä ne ole nähneet elämässään kovin paljon muuta maailmaa kuin pienen aitauksen.

Sisarukset ovat kuitenkin tuttuja ihmisiä kohtaan hyvin seurallisia ja iloisia. Pienet hännät vispaavat armottomasti kun ne kuulevat tutun äänen lähestyvän aitausta eikä ilolla silloin ole rajoja.

Elena on kuvauttanut pennut tarhan ulkopuolella ja se retki on ollut pentujen ensimmäinen - ja todennäköisesti viimeinen - hihnakävely. Jonossa on jatkuvasti koiria, jotka odottavat pääsevänsä kuvatuksia tarhan ulkopuolella ja siihen Elenalla on heikosti aikaa.

Samalta seudulta on löydetty aiemminkin samannäköisiä partanaamoja, joista moni asuu jo omassa kodissaan Suomessa tai odottaa sijaiskodissa oman kodin löytymistä. Nancy ja sen pennut saattavat olla näille jotain sukua, sitä kukaan ei tiedä. Kaikki aremmatkin samoista lähtökohdista Suomeen muuttaneet pennut ovat reipastuneet omassa kodissa hienosti, joten onhan näillä reippaammillakin toivoa. Pärjätäkseen ne tarvitsevat kuitenkin oikeanlaisen ympäristön ja koirakaverin. Etsinnässä on siis rauhallinen seutu ja pitkämielisellä sekä ymmärtäväisellä asenteella varustettu ihminen.

Vaikka Aura ei ole valmis matkustamaan Suomeen vielä lähiaikoina (pakollinen rabiesvasta-ainetestaus astui voimaan 16.9.2024, jonka jälkeen 3 kuukauden odotusaika ennen EU-alueelle matkustamista), toivoisimme kovasti, että kun lähtölupa vihdoin tulee, olisi täällä oma koti valmiina tyttöä odottamassa.

Viipurin koirat - Aura 5-9/2024

Aura sterilisoidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.