Roza

Sukupuoli: narttu (steriloitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 1/2021
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri
Valmis matkustamaan: 17.8.2025

24.6.2025
Roza valittiin niiden koirien joukkoon, joilta mitattiin rabiesvasta-ainetasot siinä toivossa, että sille löytyisi koti tai hoitopaikka.

Rozan vasta-ainetasot olivat riittävät ja sillä olisi niiden puolesta mahdollisuus matkustaa Suomeen elokuun 2025 puolivälin jälkeen. Rozalla on EU:n hyväksymän tutkimuslaitoksen myöntämä todistus testituloksesta. 

8.6.2025
Suuret korvat omaava Roza on mielettömän sympaattinen tyttö. Elämä kadulla vaihtui tarhaelämään, mutta oma koti olisi vielä kiikarissa. 

Viime vuoden joulukuussa pietarilaisen eläinsairaalan ovista kannettiin jälleen uusia koiria. Koirat oli noukittu kadulta ja tuotu steriloitaviksi osana sterilointiohjelmaa. Näiden koirien joukossa oli myös Roza, joka isoine korvineen kökötti pienessä häkissä odottaen vuoroaan leikkauspöydältä. Kiltti ja ihmisrakas Roza onnistui valloittamaan työntekijät niin, että sitä ei enää haluttu palauttaa kadulle selviytymään omin neuvoin. Ihmisiin avoimesti suhtautuvalle Rozalle haluttiin antaa mahdollisuus omaan kotiin - elämisen arvoiseen elämään. Niinpä Roza päätyi Snezhannan tarhalle, mistä käsin se nyt havittelee omaa kotiaan Suomesta. 

Roza on reipas ja mutkattoman oloinen tyttö. Ikää sillä on arviolta jotain neljän ja viiden vuoden väliltä. Se ei ole enää ihan pentu, mutta ei vanhakaan. Joku voisi jopa sanoa, että koira parhaassa iässä.

Roza on kertakaikkisen ihana. Se on hymyilevä ja iloinen tyttö, jonka isot komeat korvat ja lämminhenkinen olemus aiheuttavat ihastelua kenessä tahansa. Tutut ihmiset se hukuttaisi mielellään pusuihin painautuessaan innokkaana ihmistä vasten. Syli täynnä vaaleaa karvaa ei voi olla ihminenkään olla hymyilemättä. Rozan seurassa tuppaakin usein käymään niin, että kaikki osalliset ovat yhtä hymyä. 

Kadulta löydetyllä Rozalla on saattanut joskus olla jonkinlainen koti, niin luottavaisesti se on ihmisiin suhtautunut. Mitään varmaa tietoa sen historiasta ei kuitenkaan ole. Roza on päässyt harjoittelemaan hihnakävelyn alkeita tarhalla käyvien vapaaehtoisten kanssa, mikä on ollut mielekästä vaihtelua ankeaan arkeen. Roza vaikuttaa reippaalta tytöltä eikä se ole varttunut tarhaoloissa. Kärsivällisen, johdonmukaisen ja lempeän omistajan ohjauksessa Roza voisikin mahdollisesti pärjätä ainoana koirana. 

Roza valittiin niiden koirien joukkoon, joilta mitattiin rabiesvasta-ainetasot siinä toivossa, että sille löytyisi koti tai hoitopaikka. Tuloksia odotellaan parhaillaan ja varsinainen kodin etsiminen alkaa vasta sitten, kun tulokset on saatu ja testitulos on riittävällä tasolla. Siihen saakka Roza on verkkosivujemme odotushuoneosiossa, eikä sitä koskevia adoptiohakemuksia käsitellä. 

Viipurin koirat - Roza 5/2025

Viipurin koirat - Roza

Viipurin koirat - Roza TNVR-ohjelmassa

Roza tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.