Laska
ERITYISADOPTIO
Sukupuoli: narttu (steriloitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 8/2014
Sijainti: Elenan tarha, Svetogorsk
Valmis matkustamaan: 7.7.2026 alkaen
12.5.2026
Upealla harmaalla turkilla varustettu Laska on 11-vuotias seikkailuhenkinen kaunotar. Laska on asunut kodissa ja on reipas ja hihnakävelyyn tottunut ystävällinen koirarouva.
Laskan aiempi perhe ei suuremmin välittänyt koiransa turvallisuudesta, mistä seurauksena Laska lähti lukuisia kertoja omille teilleen. On todennäköistä, että sen annettiin ulkoilla vapaasti, tai ainakaan koti ei riittävästi huolehtinut aitaamisesta ja muista varotoimista. Eräällä reissulla sienestäjät löysivät vanhuskoiran metsässä kuljeskelemassa ja ottivat mukaansa Sertolovoon. Nainen, jonka luokse Laska tilapäisesti sijoittui, ei kuitenkaan ymmärtänyt karkaamisaltista koiraa, vaan uhkasi toistuvasti hylätä Laskan kadulle ovien raapimisen vuoksi. Niinpä Laska päätyi eläinsuojelijoiden haltuun.
Laska sijoitettiin Elenan tarhalle vuoden 2025 syksyllä ja steriloitiin. Tarhaltakin Laska on karannut muutamia kertoja, mutta löytynyt aina joelta, jonne innokas uimari on suunnistanut. Karkuri on aina kiltisti palannut etsijöidensä autoon ja matkustanut hiljaisena takaisin tarhalle.
Laskalle etsitään turvallista ja ymmärtäväistä vanhuusvuosien kotia, jossa osataan pitää reipas seikkailija talon seinien ja piha-aidan sisäpuolella. Itsenäisenä tyttönä Laska pärjäisi myös ainoana koirana. Vaikka ikää on jo kertynyt, askel on kevyt ja ulkoilu varmasti mieluisaa. Pakkanenkaan ei haittaa paksuturkkista tyttöä ja kesäisin ohjelmassa on toivottavasti uintia. Turvallisella aidalla varustettu omakotitalo luonnonläheisellä alueella olisi Laskalle ihanteellinen asumismuoto.
Koska Laskalla on jo ikää, saattaa sen hampaisto vaatia hoitoa ja joukossa voi olla poistokuntoisia hampaita. Tulevan kodin onkin syytä suunnata Laskan kanssa hammaslääkärin luo. Kunhan Laska saa kaipaamaansa huolenpitoa, tulee siitä hyvin kaunis seniorikoira pitkässä turkissaan.
Ikänsä vuoksi Laska etsii kotia erityisadoptiokoirana. Yhdistys tukee sen adoptiota ja kulukorvaus on alennettu 400 euroa.
Laskan vasta-ainetasot olivat riittävät ja sillä olisi niiden puolesta mahdollisuus matkustaa Suomeen heinäkuusta alkaen. Laskalla on EU:n hyväksymän tutkimuslaitoksen myöntämä todistus testituloksesta.
Laska on sterilisoitu ja se tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Viipurin koirat - Laska 3/2026
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.