Sonja
Sukupuoli: narttu (steriloitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 11/2018
Sijainti: Elenan tarha, Svetogorsk
Valmis matkustamaan: 7.7.2026 alkaen
3.7.2026
Sonja on hyvin sympaattisen oloinen koirarouva, joka olisi kaikkien vuosien jälkeen ansainnut ikioman ihmisen ja kodin. Sonja on valmis muuttamaan ainoaksi koiraksi ja kerrostaloon.
Venäjällä on tavallista, että rakennustyömailla majailee koiria, joita ruokitaan ja pidetään ikään kuin ruokapalkalla vahtikoirina. Ongelmia syntyy silloin, kun työmaa valmistuu, rakennus otetaan käyttöön ja asukkaat tai yritykset muuttavat sisään. Näin kävi Sonjalle, joka asui Pietarissa eräällä rakennustyömaalla ja jäi sitten kerrostalon valmistuttua sen edustalle päivystämään ja haki suojaa rappukäytävästä. Sonjalla oli talossa siitä huolta pitäviä ystäviä. Sonja toimi uskollisesti pihavahtina ja ilmoitti tulijoista, mutta sen läsnäolo ei ollut kaikille yhtä mieluisaa. Lopulta yksi ainoa asukas teki Sonjan tilanteesta niin turvattoman, että se oli pakko viedä pois paikasta, jota piti kotinaan.
Elena tuntee Sonjan menneisyyden vuodesta 2022 alkaen. Videoklippejä on eri vuosilta ja niissä Sonja lepäilee talon aulassa, päivystää pihalla, saa ruokaa asukkailta ja on jopa harjattavana. Sonjalla oli nukkumapaikka aulassa postilaatikoiden alla ja seinustalla oma kuppi. Videolla Sonja myös tervehtii iloisena sitä ruokkinutta kotiin palaavaa asukasta. Parilla videolla se tervehtii asukkaiden ulkoiluttamia koiria, kun nämä lähtevä hihnalenkille – niitä onnekkaita koiria, joilla on koti, jonne palata – ja ihminen, jonka kanssa kävellä.
Sonja oli talon asukkaille tuttu ja mieluinen mutta yksi asukas ei sitä sietänyt. Kun toiset asukkaat ruokkivat Sonjaa ja yrittivät tehdä sen olon siedettäväksi hankkimalla kupin, ruokaa ja makuualustan, toiset hävittävät nämä pois, valittivat koirasta isännöitsijälle ja muille tahoille ja uhkasivat koiraa tappamisella. Lopulta ystävälliset asukkaat alkoivat etsiä Sonjalle turvapaikkaa kodittomien korien tarhalta ja paikaksi valikoitui Elenan tarha Svetogorskista.
Saattaa olla, että kovakouraista kohtelua ei saanut osakseen ainoastaan Sonjan vaatimaton omaisuus vaan myös Sonja itse. Niinpä emme ole aivan varmoja, onko Sonjalla traumoja näiltä vuosilta. Elenan mukaan se haukkuu "pahoille ihmisille", mutta hyviä ihmisiä rakastaa. Ei-toivottujen ihmisten haukkuminen on toisaalta ollut aikanaan Sonjan tehtävä rakennustyömaalla. Niinpä se on tarvittaessa tarhallakin haukkunut vieraat ja ei-toivotut tulijat, kuten on elämässään oppinut tekemään.
Videoiden perusteella Sonja vaikuttaa hurmaavalta, mukavalta, toisiin koiriin sopuisasti suhtautuvalta koiralta. Elenan mukaan Sonja väistää, jos joku toinen koira on aggressiivinen. Sonjalla on nuoruuden hötkyilyt jo takanaan ja se on pakon edessä tottunut pitämään huolta itsestään. Sonja pärjäisi todennäköisesti varsin hyvin ainoana koirana mutta on avoin myös sellaiselle kodille, jossa on koirakaveri.
Valokuvien ja videoiden perusteella Sonjan ei ole tarvinnut aiemmassa elämässään kärsiä nälästä ja sillä on ollut päin vastoin ylipainoa. Painoa ei ole enää niin paljoa kuin aiemmin mutta tulevan kodin on silti syytä varautua huolehtimaan Sonjan linjoista ja siitä, ettei ylipaino pääse rasittamaan sen niveliä. Sonja ei ole enää aivan nuori ja sillä voi olla myös iän mukanaan tuomaa kremppaa tai esimerkiksi väkivallasta aiheutuneita vanhoja vammoja. Tulevan kodin on tärkeää tutkituttaa Sonja, jos esimerkiksi ontumista ilmenee.
Sonja on arvioitu 8-vuotiaaksi ja alkaisi olla korkea aika, että sillekin avautuisi kodin ovi ja ikioma paikka sohvalta. Sonja on joutunut katsomaan ovien sulkeutuvan edestään jo aivan liian monta vuotta. Niinpä suuntaamme Sonjan kanssa toiveikkaat katseemme Suomeen.
Sonjan rabiesrokotevasta-ainetasot ovat riittävät ja sillä olisi niiden puolesta mahdollisuus matkustaa Suomeen heinäkuusta alkaen. Sonjalla on EU:n hyväksymän tutkimuslaitoksen myöntämä todistus testituloksesta.
Sonja on sterilisoitu ja se tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Viipurin koirat - Sonja 3/2026
Viipurin koirat - Sonja Pietarissa 2022–2025
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.