Salla

2-2014
Salla sai oman kodin Saksasta. Kiitos kaikille kummeille ja Sallalle kaikkea hyvää uuteen elämään!

Salla on lempeä, iloinen ja kaunis koiratyttö, joka päätyi Irinan tarhalle jo pentuna. Ikävän tavallista Viipurissa on, että syksyisin joudutaan kesämökkialueilta hakemaan sinne hylättyjä koiria. Tämä on ollut Sallankin kohtalo: se oli jätetty kesämökkialueelle oman onnensa nojaan, kun ihmiset olivat palanneet lomien jälkeen kaupunkiin.

Ehkä niin kovin tavallisen ulkonäkönsä vuoksi Salla on jäänyt vaille omaa kotia. Kuukaudesta toiseen se odottaa, että joku huomaisi sen ystävällisen ilmeen ja tarjoaisi mahdollisuuden normaaliin kotikoiran elämään. Valitettavasti odottaminen tuntuu jatkuvan loputtomasti: mitä kauemmin Salla tarhalla on, sitä selvemmin ilo alkaa myös hiipua sen silmistä.

Mutta toivoa ei ole missään nimessä menetetty. Sallan päästyä kummikoiraksi pystymme ilostuttamaan sen elämää tarhalla edes hieman enemmän. Ja kovasti samaan aikaan toivomme, että se oma omistajakin Sallalle jonain päivänä ilmaantuisi.