Sivuiltamme löytyy monta toinen toistaan mukavampaa ja persoonallisempaa koiraa, jotka ovat jo päässeet Suomen puolelle odottamaan omaa kotia. Mukana on myös koiria, jotka syystä tai toisesta joutuvat vaihtamaan kotia. Kun etsit itsellesi koiraystävää, muista tutustua myös jo Suomessa oleviin koiriin! Näiden koirien luonteesta tiedetään jo enemmän kuin suoraan Viipurista tulevien koirien luonteesta, ja lisäksi koiriin pääsee tietysti tutustumaan ennen päätöksentekoa.
Arkisto
Sem-pappa etsii kummeja!
Sympaattinen Sem-pappa pääsi Suomeen kotihoitoon, jotta sen ikävä ihotulehdus ja korvatulehdus saadaan aisoihin. Pappa etsii nyt kummeja, jotta voimme taata sille parhaan mahdollisen hoidon ja leppoisat eläkepäivät Suomessa!
Lue lisää Sem-papan kummiksi ryhtymisestä täältä.
Havu-pentu etsii kummeja!
Havu-pentu etsii kummeja, jotta sen onnettomuudessa loukkaantunut tassu saataisiin kuntoon.
Toukokuun alussa Irinan luokse tuotiin pentu, joka oli löydetty kadulta pahasti loukkaantuneena. Koska loukkaantuneen pennun hoitaminen tarhaoloissa on jokseenkin mahdotonta, järjestimme sille Suomesta hoitopaikan, minne se pääsi heti rokotusten tultua voimaan.
Tuonneissa tauko elokuussa
Kuljetuksemme ovat tauolla elokuun ajan. Tauko pidetään Vaalimaan raja-asemalla päivystävän rajaeläinlääkärin vuosiloman vuoksi.
Viipurissa olevien koirien koiravaraajat ovat pääosin kesätauolla aikavälillä 15.7.-4.8. Koirien varauksia ja adoptiohakemusten käsittelyä jatketaan vasta elokuun puolella. Elokuussa varatut koirat saapuvat Suomeen syyskuussa.
Klaukkalassa kerätään ruokaa ja tarvikkeita 6. ja 13.7.
Aktiiviset tukijamme keräävät ruokaa, lääkkeitä ja tarvikkeita Klaukkalan Tarjoustalon parkkipaikalla kahtena peräkkäisenä lauantaina 6. ja 13.7. 10.00-14.00.
Kodin saaneita koiria 6.6.2013
Vanereita hankittu, lahjoittajille kiitos!
Viipurin Koirat ry on hankkinut Suomesta useita kertoja kestäviä vanerilevyjä koirankoppeja ja katoksia varten. Venäjältä ei filmivaneria tunnu saavan, joten olemme hoitaneet ostokset Suomen puolella. Uusi kuorma vaneria ostettiin jälleen viime viikolla Irinan tarhan tulevia korjaus- ja rakennustöitä varten. Vanhat katokset tarhalla ovat osittain olleet purkukuntoisia jo pitkään.
Kodin saaneita koiria 2.5. ja 10.5.2013
Kuukauden koditon on iloinen Vilma
Vilma on hyvin iloinen ja kiltti, ihan juuri 2 vuotta täyttävä tyttö. Vilma joutui vaihtamaan kotia itsestään riippumattomista syistä, ja nyt Vilma on odotellut sitä lopullista kotiaan jo puoli vuotta hoitokodissa. Käy tutustumassa Vilmaan lisää täällä!
Kodin saaneita koiria 25.4.2013
Tänään saapui Suomeen kaksi kaverusta Olgan tarhalta, samasta aitauksesta. Sekä Malta että Choka ehtivät asua tarhalla pitkään. Kaksivuotias Choka kasvoi siellä pennusta aikuiseksi ja pian nelivuotias Maltakin ehti viettää tarhaoloissa useamman vuoden.
Kiitos koirien uusille perheille ja onnea yhteiselle taipaleelle!
Viipurin koirat ry torjuu eläintautien riskejä noudattamalla maahantuontimääräyksiä
Helsingin Sanomien 22.4. julkaisemasta, muuten varsin ansiokkaasta artikkelista saattoi saada sellaisen kuvan, että Viipurin koirat ry ei ehkä suhtautuisi tarttuvien eläintautien ja ekinokokkiloisen muodostamaan riskiin vakavasti. Todellisudessa yhdistykselle on kuitenkin tärkeää toimia maahantuontimääräysten mukaisesti ja noudattaa toiminnassaan tarvittavaa varovaisuutta sekä viranomaisten ohjeistuksia.
Ruokakeräys tuotti yli 700 kiloa kuivamuonaa
Kevään ruokakeräys onnistui hyvin. Aurinko hemmotteli väkeä Vantaan Petikon Musti ja Mirri -myymälän edustalla. Moni Viipurista adoptoitu koira perheineen kävi tervehtimässä yhdistyksen väkeä ja tuomassa terveisensä Viipuriin vietäväksi. Paikalla oli myös kummikoira Vuk ja kotia etsivä Kuzma, jotka molemmat saivat uusia ystäviä päivän aikana.
Keräyksen saldo oli:
