2013

22.11.2013  

Kodin saaneita koiria 21.11.2013

Sateisena torstai-iltana Suomeen saapui kolme onnekasta koiraa: pennut Sakari ja Fania sekä vähän aikuisempi Nara.

Yhdistys kiittää näille entisille kodittomille paremman tulevaisuuden tarjonneita omistajia ja toivottaa onnea sekä omistajille että koirille!

17.11.2013  

Koppeja, koppeja, koppeja!

Viime vuoden (2012) Eettiset joululahjat -keräyksessämme oli yhtenä vaihtoehtona koirankoppi Viipurin koiratarhoille. Lahjan arvo oli 200 euroa, ja sillä rahalla yhdistys lupasi  toimittaa yhden kopin perille Viipuriin. Koppirahaa kertyi upea summa: kaikkiaan 12 kopin verran!

17.11.2013  

Marraskuun kuukauden koditon: Tiitu

Herkkä ja ystävällinen ujopiimä Tiitu elelee yhä Irinan tarhalla. Ihastuttava Tiitu on kasvanut kauniiksi koiraksi, mutta on kuitenkin niin tavanomaisen näköinen, ettei kukaan tunnu huomaavan sitä. Tiitulainen saakin nyt paistatella kuukauden koirana marraskuun ajan! Mustaturkkisella Tiitulla on rinnassa valkea läskä ja myös sen varpaankärjet ja hännänpää ovat valkeat.

15.11.2013  

Kodin saaneita koiria 15.11.2013

Neljä nuorta koiraa koki melkoisen elämänmuutoksen, kun kutsu Suomeen kävi. Pieni Fenia Olgan tarhalta ja Petteri Irinan tarhalta saivat tänään omat kodit. Lisäksi kauniit Ilona ja Aliisa pääsivät hoitopaikkoihin kotia etsimään, pois tarhan kylmyydestä. Tytöt ovat pian valmiita ottamaan vastaan kotiehdokkaiden puheluita.

Kiitos adoptioperheille ja kotihoitajille!

14.11.2013  

Kodin saaneita koiria 14.11.2013

Pimeänä torstai-iltana toivotimme tervetulleiksi neljä matkalaista: Vellamo-pennun ja Jalin Irinan tarhalta, pienen Lumin Olgan tarhalta sekä sharpei-mix Shelan venäläisestä sijaiskodista. Lämmin kiitos adoptioperheille!

8.11.2013  

Kodin saaneita koiria 8.11.2013

Kuluneella viikolla on poikkeuksellisen moni viipurilaiskoira päässyt oman kodin lämpöön. Viikon kolmas kuljetus toi Suomeen viisi koiraa: Pihlan, Vernerin, Millan ja veljekset Diman ja Ydikin. Dima muutti sijaiskotiin reipastumaan, mutta muilla oli jo omat perheet odottamassa. Iso kiitos viipurilaiskoirien uusille perheille!

7.11.2013  

Kodin saaneita koiria 7.11.2013

Viisi koiraa muutti omiin koteihinsa tänään, juuri sopivasti ennen kylmää talvea. Vanhempi herra Max sekä pennut Neva, Viena, Manteli ja Miron saapuivat autokyydillä Suomeen ja aloittelevat nyt aivan uudenlaista elämää rakastettuina perheenjäseninä. Kiitämme lämpimästi viipurilaiskoirien tuoreita isäntiä ja emäntiä!

7.11.2013  

Koiramainen glögijuhla 1.12. Helsingissä

Perinteeksi muodostunut glögintuoksuinen pikkujoulupuistoilu järjestetään taas Pitkäkosken koirapuistossa Helsingissä sunnuntaina 1.12. kl. 14:00 alkaen. Tervetuloa mukaan!

6.11.2013  

Kodin saaneita koiria 6.11.2013

Muutaman viikon tauon jälkeen saamme kertoa iloisia uutisia. Onnekkaat pennut Luukas ja Iida on adoptoitu ja ne saapuivat tänään Suomeen omiin koteihinsa.

Samalla kyydillä matkusti vanhuskummikoira, spanieli Sisu, joka pääsee ensi töikseen lääkäriin ja saa apua tulehtuneisiin silmiinsä. Kiitämme kaikkia Sisun kummeja lahjoituksista pappakoiran hyväksi!

20.10.2013  

Kangaskasseja saatavilla

Erä iloisen värikkäitä kangaskasseja nyt ostettavissa myös netistä.

Tutustu kasseihin ja paitoihin Kannatustuotteet-sivuillamme.

17.10.2013  

Kodinsaaneita koiria 16.-17.10.2013

Tänään oli erityinen viikko, sillä uusiin koteihin pääsi koiria peräti kahtena päivänä. Keskiviikon onnekkaita kodinsaaneita olivat Viola, Nitsku, Reino ja Tiuku-pennut sekä tarhalla jo hieman pidempään odotellut Alvina-tyttö.

10.10.2013  

Kodinsaaneita koiria 10.10.2013

Suomeen matkusti peräti viisi onnekasta koiraa: omiin koteihinsa pääsivät pieni ja suloinen Muha, reipas Vili-poika sekä kaunis sinisilmäinen Mimosa.

Lisäksi kotihoitoon pääsi kaksi nuorta, sokeaa poikaa, jotka eivät olisi pärjänneet tarhaolosuhteissa. Kiltit veljekset Daniel ja Noel ilmestyvät pian kotia etsiviin koiriin.

Pages