Arkisto

15.2.2013  

Ruokakeräys pohjoisessa

Tervetuloa Meri-Lapin Esyn ja Viipurin Koirien hyväksi järjestettävään kimppakeräykseen Tornion Rajalla kauppakeskukseen Citymarketin tai Mustin ja Mirrin keräyspisteisiin 2.3.2013 klo 10.30-16.00

Tervetuleita lahjoituksia ovat kissojen ruoka ja tarvikkeet Meri-Lapin Esyn kissojen sijaiskotitoimintaan sekä koiranruoka, matolääkkeet ja tarvikkeet Viipurin Koirille. Tekstiilejä ei valitettavasti oteta vastaan.

4.2.2013  

Helmikuun kuukauden koditon on Baks

Talvipakkaset ovat olleet tänä vuonna kovat myös Viipurissa ja sen on saanut Baks-herra tuntea luissaan. Baks on ollut tarhalla ikuisuuden ja huomaamme, että aika ja kovat olot ovat tehneet tehtävänsä. Baksilla on kipuja takajaloissa ja olisi viimeinkin aika löytää tälle miehelle oma koti. Baksin haaveissa olisikin oma lämmin peti ja muutama särkylääke täyteen ruokakuppiin piilotettuna.

30.1.2013  

Koirapuistoilua Helsingissä kerran kuussa

Pari vuotta sitten muutamat koiranomistajat keksivät idean kuukausittaisista koirapuistotreffeistä viipurilaisten kesken. Perinne jäi elämään ja joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai kl. 14:00 isompi tai pienempi joukko viipurilaisten omistajia suuntaa Pitkäkosken koirapuistoon Helsingin ja Vantaan rajalle.

26.1.2013  

Apua perille vähitellen

Eettisen joululahjakeräyksen turvin yhdistyksellä on mahdollisuus parantaa tarhojen oloja myös tänä vuonna. Tammikuussa esimerkiksi madotettiin kaikki Irinan tarhan pennut ja nuoret koirat. Videossa matokuurin saa nakin sisällä pikkuinen Hetta. Joulukeräyksen tuotoilla yhdistys pystyy jatkamaan säännöllistä ruoka-avun viemistä. Ruokaa viedään Suomesta jokaisen tarhamatkan yhteydessä sekä ostetaan myös paikan päältä.

5.1.2013  

Eettinen joululahjatempaus rikkoi ennätyksiä

Tämän vuoden eettinen joulahjatempaus oli menestys. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille. Rahaa eri avustustarpeisiin keräsimme yhteensä yli 7000e.

aterioita 186 kappaletta, 930e
matokuureja 74 kappaletta, 740e
joulukummeja toipilaalle 33 kappaletta, 660e
kannatusjäsenyyksiä 26 kappaletta, 520e
sterilointeja 14 kappaletta, 420e
koiranruokaa 25 kappaletta, 1500e
koppeja 11 kappaletta, 2200e
+ 60 euron lisälahja kopinrakennukseen

4.1.2013  

Tammikuun kuukauden koditon on villakoira Richard

Uuden vuoden aloittaa ihastuttava villakoirapoika Richard. Richard tuotiin Suomeen kotihoitoon, koska perhe-elämään tottunut poika stressaantui Olgan koiralaumassa pahasti. Richardilla on ollut kuitenkin huonoa tuuria Suomessa ollessaan ja pieni mies on joutunut melkoiseen pyöritykseen. Onkin selvää, että Richardin tuleva koti tulee olemaan sen viimeinen.

19.12.2012  

Koppitalkoita Viipurissa - kiitos keräyksiin osallistuneille!

Yhdistyksen aktiivit sekä muut vapaaehtoiset ovat käyneet kahtena viikonloppuna kokoamassa lahjoitusvaroin Irinan tarhalle hankittuja koppeja Viipurissa. Porukalla homma on sujunut joutuisasti, ja pian kaikki 20 koppia ovat valmiina. Koirat ovat ottaneet uudet kopit vastaan innolla, ja rakentajat ovatkin saaneet innostuneita apulaisia ympärillä häärivistä (ja työkaluja "lainaavista") koirista.

7.12.2012  

Kristan ja Pinelopan hartain joulutoive - viimeinkin oma koti

On kurjaa huomata, että yhdistyksellä on monta ihanaa koiraa kotihoidossa, joista tulee vain vähän kyselyitä. Kotihoidossa olevaan koiraan tutustuminen on helppoa. Koirien luonteesta osataan kertoa paljon ja kavereita on myös mahdollista päästä tapamaan ennen lopullista päätöstä. Kotihoidossa olevan koiran ottaminen on yhtä iso teko kuin koiran ottaminen suoraan tarhalta, sillä jokainen kodin saanut hoitokoira vapauttaa paikan seuraavalle hoitolaiselle.

2.12.2012  

Kiitokset Niittykummun PetPointille

Suurkiitos Niittykummun PetPointille saamastamme lahjoituksesta Viipuriin.

 

24.11.2012  

Eettinen joululahjatempaus 5.11. - 23.12.

Eettinen joululahja on hyvää tekevä lahja. Sterilisointi, ruokaa, uusi koppi tai muu oikea apu Viipurin kahdelle koiratarhalle onnistuu nyt eettisten joululahjojen kautta. Avustamme kahta koiratarhaa, joilla asuu noin 250 koditonta koiraa. Tutustu lahjavaihtoehtoihin ja tilausohjeisiin täällä.

18.11.2012  

Koiramainen glögijuhla Pitkäkosken koirapuistossa 2. joulukuuta

Tervetuloa viettämään lämmin glögihetki viipurilaisessa seurassa Pitkäkosken koirapuistossa Helsingissä 2.12. kl. 14:00.

Koirapuisto sijaitsee Pitkäkosken ulkoilumajan läheisyydessä osoitteessa Kuninkaantammentie 20, Kaarela. Kävele ulkoilumajan parkkipaikalta noin 200 metriä oikealle hiekkatietä. Tapaamme suurien koirien puolella.

Tapahtuma ei ole keräys, mutta voit halutessasi tuoda pieniä paketteja tarhoille vietäväksi. Suuremmista lahjoituseristä tulee sopia etukäteen.

16.11.2012  

Toipilaskummikoira Leon tarvitsee apua

Päivitys 5.12.2012: Leon todettiin eläinlääkärin tutkimuksissa valitettavasti niin pahoin sairaaksi, että poika jouduttiin nukuttamaan ikiuneen 1.12.2012. Lämpimät kiitokset teille kaikille, jotka teitte mahdolliseksi Leonin auttamisen yrittämisen! On kovin surullista, että Leonin kunto oli romahtanut jo liian huonoksi, eikä auttaminen ollut enää mahdollista.

Pages