Edward

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 60 cm, 30 kg)
Syntymäaika: 2014
Sijainti: Tampere, Suomi

24.10.2020
Komea turrikka Edward palaa etsimään kotia. Edward eli Eppu etsii kotia rauhallisesta aikuisperheestä.

Nykyinen omistaja kertoo pojasta näin:

"Eppu on nimensä mukaisesti hieman kuninkaallinen, puuhkea Edward Ensimmäinen Viipurilainen. Hän on hyvin omanarvonsa tunteva, valtaa sohvan ja sängyn hetkessä ja painaa päänsä syliin rapsutuksia hakemaan. Eppua on tututkin sanoneet jo parivuotiaana "vanhaksi herraksi", joka ei pentumaisista höpsötyksistä niin piittaa. Eppu on tutuilleen sympaattinen ja rauhallinen suuri sylikoira.

Valitettavasti Eppu on ottanut isäntänsä suojelunsa kohteeksi ja vahtii tästä johtuen kotioloissa vieraita jatkuvasti. Uudet ihmiset epäilyttävät ja Eppu seuraa heitä kuin hai laivaa. Vähänkin nopemmat liikkeet saavat Epun louskauttamaan leukojaan, joten Eppu ei sovi pienten lasten seuraksi. Hän etsiikin nyt uutta loppuelämän kotia, nykyisen perheen saatua perheenlisäystä. Kun perheen taapero lähti liikenteeseen, rupesi Eppu tulemaan lapsen ja isännän/emännän väliin. 

Lenkillä Epulla on kova eteenpäinmenemisen tarve, mutta tässä on tehty työtä yhdessä kouluttajankin kanssa ja hihnakävely sujuu nykyään yhteisymmärryksessä. Eppu osaa mukana-käskyn ja hankalatkin ohitukset muista koirista onnistuvat hyvin, kunhan hänet ottaa ajoissa käskyllä mukaan. Epun kanssa on harrastettu jonkunverran myös vetojuoksua, jotta energiaa olisi saatu purettua siihen. Loppujenlopuksi hän on kuitenkin laiska löppönen ja häntä on saanut juoksulenkillä vetää perässä ensimmäisen vartin jälkeen. Pitkiä kävelylenkkejä Eppu sen sijaan rakastaa! Hän nauttii ulkoilusta ja makoilee mielellään pihassa kovillakin pakkasilla. 

Eppu on asunut nyt kerrostalossa kaupungissa, mutta tottunut mökkeilemään paljon. 

Eppu tulee pääasiassa hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Lähipiiristä löytyy leikattu narttu ja leikattu uros, joiden kanssa Eppu leikkii mielellään ja kaivaa mummulan kukkapenkit ympäri. Mökiltä löytyy  myös leikattu narttu, jonka kanssa Eppu tekee metsässä tutkimusmatkoja. Eppu on tottunut olemaan mökillä vapaana, mutta vahtii siellä myös paljon satunnaisesti ohikulkevia naapureita, jonka vuoksi häntä ei voi jättää vahtimatta yksin.

Kerrostalossa Eppu ei ole vahtinut rapusta kuuluvia ääniä, joten rauhalliseen kerrostaloonkin hän voisi sopia. Eppu kuitenkin ahdistuu ja stressaantuu liiasta ihmisvilinästä ja muuttuvista tilanteista, joka purkautuu vahtimisena; haukkumisena, vinkumisena ja lahkeista näykkimisenä. Tämän vuoksi Eppu ei sovellu vilkkaaseen kaupunkiympäristöön asumaan.

Eppu tarvitsee itselleen rauhallisen ja turvallisen kotiympäristön sekä ihmisen, joka jaksaa antaa ymmärrystä hänen peloilleen ja kärsivällisyyttä ja vahvuutta opettaa häntä olemaan rennommin erityisesti vieraiden ihmisten seurassa."

Epun vahtitaipumuksista johtuen se etsii kotia rauhallisesta aikuisperheestä. Omakotitalo olisi varmasti ihanne, mutta muitakin asumisratkaisuja voidaan harkita. Tärkeintä on, että asuinympäristö on kohtuullisen rauhallinen ja että uusi omistaja on valmis tekemään töitä sen eteen, että Eppu totutetaan rauhallisesti kotiin tuleviin vieraisiin ihmisiin. Tyttökoira voisi olla mukava lisä Epun uudessa perheessä.

Kodinvaihtajakoiran adoptiomaksu on 300 euroa.

Epun yhteyshenkilönä toimii Ira.

7.1.2016
Edward sai kodin Tampereelta.

23.10.2015
Arvon naiset ja herrat, saammeko esitellä, hänen ylhäinen karvaisuutensa Edward viipurilainen ensimmäinen.

Kuten kuvista näkyy, Edward on mahtava tyyppi, eikä pistä pahakseen vaikka kuvaussessio venyy vähän pidemmäksi. Edwardilla on aikaa kaikille. Edwardin saa pistää vaikka solmuun, eikä sitä haittaa vaikka vieras tutkii sen päästä varpaisiin ja rapsuttaa joka paikasta. Todistimme jopa, että tämä ehkä 30-kiloinen karvakasa on myös sylikoira.

Edward vaikuttaa tulevan ihan hyvin toimeen suuressa laumassa ja painii iloisesti kavereiden kanssa. Välillä se kuitenkin käy rähisemässä naapuriaitauksen toisille uroksille. Edwardin paksun turkin alla on myös pieniä arpia, joten on hyvin todennäköistä että välillä tunteet kuumenevat myös oman aitauksen muiden urosten kanssa. Paras koti Eetulle olisi varmasti tyttöseurassa. Toivommekin tälle kuninkaalliselle pian omaa palvelijaa ja hovineitoja!

18.8.2015
Hauskannäköiset partanaamasisarukset Edward ja Elizabeth löytyivät kesällä tarhan lähistöltä tien varresta. Meillä ei ole tarkempaa tietoa, mistä ne olivat sinne päätyneet, mutta nyt arviolta vuoden ikäiset sisarukset etsivät omaa loppuelämän kotia Suomesta.

Edward on komea kaveri. Ja tietää sen. Häntä näyttävästi viuhien Edward pyyhältää ihmisten keskelle ja kuuluvalla haukulla ilmoittaa niin aitaustovereilleen kuin tarhakävijöille, että hänen arvokkuutensa on nyt saapunut. Mitään tämä poika ei tunnu enempää rakastavan kuin rapsutuksia ja ihmisiä. Rapsutuksia korvan takaa, rapsutuksia rinnasta. Kaulasta myös, ja leuan alta. Ah, juuri sieltä! Edward jää mielellään vierelle seisomaan ja seurustelemaan. Iso karvainen pää ilmaantuu myös tilaisuuden tullen syliin halittavaksi.

Edward asuu tällä hetkellä samassa aitauksessa monen muun koiran kanssa, joista lähes kaikki ovat narttuja. Tiedossa ei ole varmasti, kuinka se suhtautuu muihin uroksiin. Pitkän karvapeitteen alta tunnustelemalla huomaa myös, ettei muutama lisäkilo tekisi pojalle yhtään huonoa.

Koska Edwardin tausta on tuntematon, täytyy uuden omistajan varautua siihen, että monet asiat vaativat harjoittelua. Emme tiedä, onko Edward asunut koskaan sisätiloissa tai osaako se kulkea hihnassa. Sisäsiisteys voi olla asia, mistä se ei ole koskaan kuullutkaan. Nuorena ja energisenä poikana Edward tulee tarvitsemaan myös riittävästi liikuntaa ja mielekästä tekemistä, ettei se ala keksimään sitä itse. Edward ei myöskään ole aivan pieni, joten uuden omistajan on jaksettava paneutua sen kouluttamiseen, jotta elämä olisi kaikille mukavaa ja vaivatonta.

Jos Edward tuntuu omalta ja uskot löytäneesi etsimäsi ystävän, odottaa ystävällinen ja iloinen herra malttamattomana sydämesi valloitusta!

Viipurin koirat - Edward 15.8.2015

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisestiadoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.