Mikko

12.2.2018
Tipan silmäkulmiin saavia koiratarinoita riittäisi kerrottavaksi. Nyt onneksi voimme tirauttaa muutaman kyyneleen ilosta, sillä lähes koko elämänsä tarhalla asunut Mikko pääsee vihdoin muuttamaan Suomeen! 

Komea Mikko on ehtinyt jo aikamiehen ikään - herran ikäarvio on nyt noin 10 vuotta. Mikko on asunut Irinan tarhalla niin kauan, että muistikuvat siitä, onko Mikko jo aivan pennusta asti siellä kasvanut, ovat hatarat. Ainakin vuodesta 2010 lähtien Mikko on viettänyt elämänsä tarhalla.

Vuosien varrella hyvin ujosta pojasta on kuoriutunut sen verran reipas herra, että rapsutukset ja kädestä tarjotut herkut ovat jo kelvanneet herralle mainiosti. Ja tovi sitten kävi niin onnekkaasti, että yksi kotihoitajistamme tarjoutui ottamaan Mikon luokseen Suomeen!

Koska Mikolla ei ole ollut minkäänlaista kosketusta kotikoiran elämään, järjesti Irina Venäjältä sille vapaaehtoisen koirankouluttajan luota paikan, jossa Mikon kanssa on harjoiteltu mm. hihnassa kävelyä. Nyt Mikko on sekä kouluttajan että Irinan mielestä valmis uuteen elämään Suomessa.

Koska Mikolla on ainakin kahdeksan vuotta tarhaelämää takana, on todennäköistä, että jonkinlaisia terveyteen liittyviä tutkimuksia Mikolla on edessä. Mikko hakeekin nyt kummeja, jotta sille voidaan taata Suomessa eläinlääkärinhoito, kuten mahdollisesti hammashuolto ja vanhuskoiran muu terveystarkastus. Mikkoa odottaa täällä varmasti onnellinen kotikoiran elämä - olethan mukana auttamassa Mikkoa!

Jos haluat saada Mikon kuulumisia sähköpostiisi, laitathan viestin kummikoiravastaava Susannalle: susanna.kankaanpaa@viipurinkoirat.fi

Jos lahjoituksia tulee enemmän kuin Mikko tarvitsee, käytetään loppusumma muiden koirien eläinlääkärilaskuihin.

Huom. Kummikeräykset ovat tauolla yhdistyksen keräyslupahakemuksen käsittelyn ajan. Edellinen keräyslupa päättyi 6.3.2018, minkä jälkeen tili- ja viitetiedot poistettiin sivuilta.