2017

1.11.2017  

Eettiset joululahjat nyt myynnissä!

Anna lahjaksi Viipurin Koirat ry:n hyvän mielen joululahja! Eettiset joululahjat ovat mainio tapa auttaa kodittomia koiria ja ilahduttaa samalla ystävää – tai miksei vaikka itseä. Joulukeräyksen tuoton avulla hankitaan viemisiä Viipurin alueen koiratarhoille. Tänä jouluna yli 400 koiraa odottaa joululahjoja, jotka ovat kipeästi tarpeen kodittomien koirien tarhoilla. Olemme valinneet vaihtoehdoiksi juuri nyt eniten tarvittuja tuotteita!

27.10.2017  

Suomeen saapuneet koirat 25. ja 26.10.

Omiin koteihin kolealta tarhalta muuttivat tällä viikolla aikuiset Gerda, Iivo, Paddington ja Hermione. Pisimpään omaa kotia ehti odottaa muhkea karhuherra Paddington, joka asusti Irinan tarhalla vähän yli vuoden. Iivo ilmaantui tarhalle viime vuoden lopulla, joten sillekin olisi pian tullut vuosi täyteen tarhaelämää.

24.10.2017  

Hyväntekeväisyyskeilausta Helsingissä

Helsinkiläinen Fun Bowling (Helsinginkatu 25) järjestää 13.-19.11. hyväntekeväisyysviikon kodittomien koirien hyväksi! Jokaisesta ostetusta ratatunnista lahjoitetaan 2 euroa koirille. Viikon tuotto jaetaan Viipurin Koirien, Rescueyhdistys Kulkureiden sekä Zante Strays:n kanssa. Paikan päällä on mahdollista tehdä myös kannatustuoteostoksia.

Tervetuloa keilaamaan koirien hyväksi!

22.10.2017  

Kirppistelyä Tampereella

Tiistaista 24.10. lähtien Tampereen Bonus-kirppiksellä (Itsenäisyydenkatu 11-13, Tampere) kirppistellään Viipurin Koirat ry:n hyväksi! Yhdistyksen tukija lahjoittaa pöytänsä tuoton kokonaisuudessaan Viipurin kodittomien koirien hyväksi.

Tervetuloa ostoksille!

Mikäli haluat pitää kirpputoripöytää yhdistyksen hyväksi, ota yhteyttä sähköpostitse info@viipurinkoirat.fi.

 

19.10.2017  

Suomeen saapuneet koirat 19.10.

Hämärtyvänä torstai-iltana Suomeen saapui kuuden koiran kyyti. Omiin koteihin muuttivat pikkuiset pennut Tilly ja Haida sekä aikuinen Samali. Hoitopaikkoihin pääsivät nuori Sparki-poika sekä pennut Funtik ja Ling. Onnea kaikille kodin ja hoitopaikan saaneille!

14.10.2017  

Talvikeräykset Loimaalla ja Keravalla 28.10.

Viipurin Koirat järjestää talvikeräyksen tänä vuonna useammassa kaupungissa! Ensimmäisinä vuorossa 28.10. ovat Loimaa ja Kerava, kun keräyspäivää vietetään Loimaan Mustissa ja Mirrissä (Aleksis Kiven Katu 7, Loimaa) klo 10-15 sekä Keravan Mustissa ja Mirrissä (Kauppakaari 2, Kerava) klo 10-14.

13.10.2017  

Yhteispuistoilu Espoossa 22.10.

Tervetuloa Vermonpuiston koirapuistoon (Tarvonsalmenkatu 1, Espoo), kun Koiran elämää, Viipurin Koirat ry sekä Hard Luck Paws ry järjestävät 22.10. klo 14-16 yhteispuistoilun. Koiran elämää -kiska-auto paikalla syötävineen, juotavineen ja kirppistavaroineen. Tuotto jaetaan Viipurin koirien ja Hard Luck Pawsin kesken.

13.10.2017  

Suomeen saapuneet koirat 11. ja 12.10.

Tällä viikolla onnenpäiviä oli kaksi! Keskiviikkona Suomeen saapui kolmen koiran lasti. Isokokoinen Veikko-pappa matkusti mallikelpoisesti Viipurista Suomeen hoitopaikkaan. Myös Arvo-pappaa onnisti eikä senkään tarvitse enää palella tarhalla. Kolmantena hoitopaikkaan matkusti aikuinen laiha Kuzja-tyttö, jolla epäillään epilepsiaa.

10.10.2017  

Tilaa Viipurin Koirien seinäkalenteri vuodelle 2018

Odotetut seinäkalenterit vuodelle 2018 ovat nyt tilattavissa!
Seinäkalenteri on metallikierresidottu. Kalenterin koko on taitettuna A4 ja avattuna A3.
Tänä vuonna kalentereissa myös suomenkieliset nimi- ja merkkipäivät.
Tästä ei kalenteri enää parane! Mainio lahjaidea myös pukinkonttiin.

8.10.2017  

Suomeen saapuneet koirat 5.10.

Kuluneen viikon torstaina sateisen tarhan jätti viisi koiraa. Vähän yli vuoden odotuksen jälkeen ihmisrakasta Kusjaa vihdoin onnisti ja sen unelma omasta kodista toteutui. Myös pikkuinen Velma-tyttö seurasi veljiensä jalanjälkiä ja pääsi muuttamaan suoraan omaan kotiin. Hoitopaikan saivat pennut Olavi, Mila ja Wiljo.

30.9.2017  

Suomeen saapuneet koirat 28.9.

Torstai oli taas onnenpäivä viidelle koiralle. Omaan kotiin muuttivat suoraan aikuiset tytöt Fenja ja Valla. Myös pennut Mariam ja Simeon pääsivät suoraan omistajiensa syliin. Hoitopaikkaan muutti Lipsi-pentu Olgan tarhalta. Onnea kaikille kodinsaaneille!

22.9.2017  

Suomeen saapuneet koirat 21.9.

Syyskuinen torstai toi tullessaan viisi väsynyttä ja onnekasta koiraa Suomen puolelle. Suoraan omiin koteihin muuttivat pieni Nemo-poika ja herttainen Rebel. Hoitopaikkaan pääsivät ihastuttava Ulpu-neito, varovainen Velvet-poika sekä iho-ongelmasta kärsivä ujo Jero. Onnea kaikille kodin ja hoitopaikan saaneille!

Pages