Elsa

Sukupuoli: narttu
Koko: pienehkö keskikokoinen
Syntymäaika: 2014

26.5.2016
Elsasta tuli tamperelainen.

7.3.2016
Elsa on hyvin ystävällinen ja lempeä tyttö. Elsa päätyi Irinan tarhalle loppuvuodesta pentujensa kanssa, mutta suurin osa niistä valitettavasti menehtyi.

Elsa-emo ja sen pienet pennut tulivat tarhalle kesämökkialueelta vuoden lopulla. Pennut eivät kuitenkaan kestäneet kovin kauaa tarhaoloissa ja suurin osa niistä menehtyikin melko pian. Kahdessa pennussa oli kuitenkin aimo annos selviytyjä-ainesta, ja niinpä Klava-tytöllä ja Lavrik-pojalla on myös mahdollisuudet parempaan elämään Suomessa. Toivottavasti kolmikkoa onnistaisi ja omat kodit löytyisivät pian!

Elsa ilahtuu kovasti ihmisistä, mutta ei tee suurta numeroa itsestään. Ystävällinen Elsa tulee rauhallisesti häntä varovaisesti heiluen nuuhkimaan kasvoja ja käsiä, ja kun sitä vähän rapsuttaa, olisivat pienet etutassut jo vaivihkaa nousemassa syliin. Muille aitauksen koirille Elsa tuntuu antavan hyvin tilaa ja ennemmin väistää suosiolla muita kuin kinastelisi herkuista tai huomiosta.

Elsa vaikuttaa hyvin sympaattiselta, ihmisrakkaalta ja sydämelliseltä tytöltä. Elsa on nuori koira ja ikää sillä on arviolta muutaman vuoden verran. Todellinen ikä jää kuitenkin hämärän peittoon samoin kuin Elsan koko menneisyyskin. Ihmisiin tyttö suhtautuu kuitenkin sen verran luottavaisesti, että joku omistaja sillä on joskus saattanut hyvinkin olla. Meillä ei ole kuitenkaan tietoa, onko Elsalla mitään käsitystä kotikoirana olosta, joten uuden omistajan on varauduttava opastamaan tyttöä alkuun monissa asioissa.

Kooltaan Elsa on pienehkö keskikokoinen ja painoa tuskin yli 20 kiloa on. Talvi on ollut Elsalle rankkaa aikaa ja tyttö toivookin kovasti, että kevät toisi tullessaan jotain ihanaa, ehkäpä vihdoin oman rakastavan ihmisen?

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.