Miisa
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pieni (n. 35 cm)
Syntymäaika: 2013
28.4.2016
Miisa muutti vihdoin omaan kotiin Helsinkiin.
7.2.2016
Pieni Miisa hylättiin tarhalle suoraan kodista. Aluksi Miisa oli kovin jännittynyt muutoksesta, mutta nyt jännityksen alta on kuoriutunut ihmisrakas ja suloinen pikkukoira.
Miisa jätettiin Irinan tarhalle kylmästi. Pariskunta kertoi kyllästyneensä koiran hoitamiseen ja nuori tyttö jätettiin tarhalle sen suuremmin asiaa murehtimatta. Syystäkin Miisa oli aluksi kovin ihmeissään ja peloissaan uudesta paikasta, eihän kotioloissa kasvanut koira voinut ymmärtää, miksi se on yhtäkkiä meluisalla ja isolla koiratarhalla. Muutamassa viikossa Miisa alkoi kuitenkin sopeutua ja rentoutua.
Miisa vaikuttaa kiltiltä ja sopuisalta tytöltä. Alun pelot ovat unohtuneet ja Miisa suhtautuu luottavaisesti uusiin ihmisiin. Raptuksia Miisa tuleekin hakemaan jo omatoimisesti. Syliin nostaminen vähän jännittää, mutta senkin Miisa antaa tehdä kiltisti. Myös toisten koirien kanssa Miisa vaikuttaa tulevan hyvin toimeen: se mieluummin väistää kuin alkaa kiistellä esimerkiksi ruuasta.
Miisa on ollut ensimmäiset vuotensa kotikoira, mutta silti uuden omistajan tulee varautua siihen, että tiettyjä asioita voi hyvinkin joutua opettamaan Miisalle alusta asti. On myös mahdollista, että uusi muutto saa Miisan taas aluksi arastelemaan, mutta uskomme, että Miisa pääsee jännityksestä pian yli. Tärkeintä on, että uusi omistaja on valmis ymmärtämään tätä ihanaa pikkutyttöä ja tarjoamaan sille tukea, turvaa ja opastusta elämän kaikissa mutkissa ja mäissä.
Viipurin koirat - Miisa 20.12.2015 & 24.1.2016
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.