Martiska

SUOMESSA
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: siro keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2013

2.3.2016
Martiska on kotona.

4.2.2016
Martiska jätti vihdoin tarhan taakseen ja muutti Suomeen hoitoon. Hurmaavaa ja ihmisrakasta Martiskaa pääsee tapaamaan Vantaalle.

Johan oli aikakin! Näin taisi Martiska-rouva todeta kun pääsi hyppäämään isäntäväen sänkyyn uudessa hoitopaikassaan Vantaalla. Martiska matkusti Viipurin tarhalta Suomeen kotihoitoon, ja asettui heti pesun jälkeen taloksi. Näyttääkin ilmeiseltä, että Martiska on joskus ollut venäläinen kotikoira ja joutunut jostain onnettomasta syystä kadulle ja koiratarhalle.

Hoitopaikan kissat ja koirakaveri eivät aiheuta Martiskassa suurempia reaktioita, kaikki mahtuvat hyvin samaan asuntoon. Valjaat ja hihna hieman ihmetyttävät, joten entisessä elämässään Martiska on tainnut ulkoilla enimmäkseen vapaana. Opettelu sujuu silti hyvin, ja Martiska ulkoilee mielellään. Tarpeet tulevat ulos aina kun siihen on mahdollisuus, ja sisäsiisteys varmasti löytyy kokonaan kunhan kotielämä tulee taas hiukan tutummaksi.

Mitoiltaan Martiska on pientä keskikokoa, ruumiinkunnoltaan tällä hetkellä tuhdinpuoleinen. Tarhalla liikuntamahdollisuudet ovat olleet vähissä, joten lenkkeily ja laadukas ruoka kotioloissa varmasti parantavat kuntoa. Luonteeltaan Martiska on ihastuttava ja hyvin ihmisrakas, joka nauttii seurasta ja pehmeästä nukkumapaikasta. Ikioma koti olisi varmasti tämän pienen koiran unelmien täyttymys!

Martiskan yhteyshenkilönä toimii Maija, maija.viipurinkoirat(at)gmail.com. Otathan itse yhteyttä yhteyshenkilöön adoptiohakemuksen täytettyäsi. Tutustu ehdottomasti myös adoptio-ohjeisiin.

24.1.2016
Martiska on kaunis ja ihmisrakas tyttö, joka on odottanut omaa kotiaan jo tovin. Sen suurin haave olisikin päästä pian Suomeen lämpimään ja oman ihmisen kainaloon.

Martiska tuotiin kesällä Irinan tarhalle pentujensa kanssa. Pennut olivat kuitenkin niin pieniä ja heikkokuntoisia, että lisäruokinnasta ja Martiskan hyvästä hoidosta huolimatta ne eivät selvinneet.

Martiska on hyvin sympaattinen ja ihmisrakas tyttö, joka tulee aina kiireesti tervehtimään ja tutkimaan taskut, jos vaikka joku herkkupala löytyisi sieltä hänellekin. Martiska eleli pitkään niin, että se sai kulkea vapaana tarhan alueella. Koskaan Martiska ei karannut mihinkään vaan se selvästi pitää tarhan aluetta kotinaan. Pakkasten tultua Martiska siirrettiin kuitenkin sisätiloihin lämpimään.

Martiska tuntuu olevan toisaalta hyvin ihmisrakas ja sydämellinen, toisaalta myös aika itsenäinen tyttö. Kun esimerkiksi laitoimme sen hihnaan, oli Martiska sitä mieltä, että hän ei sellaiseen pelleilyyn lähde mukaan, hän on vapaa ja omanarvonsa tunteva tyttö! Nopeasti Martiska kuitenkin unohti tämän hihnassa kävelemisen harjoittelun ja palasi taas hakemaan rapsutuksia.

Martiska etsii sellaista kotia, jossa halutaan rakastaa tätä kaunokaista aidosti ja koko sydämellä. Vaikka vastaan tulisi joskus haasteita, on ne tehty voitettaviksi, eikö niin? Martiska ei välttämättä koskaan ole asunut sisätiloissa, joten se tarvitsee alkuun harjoittelua aivan perusasioiden kanssa: miten jäädään yksin odottamaan, miten kävellään hihnassa ja mitä tarkoittaa sisäsiisteys. Martiska arvostaisi varmasti omaa, hyvin aidattua pihaa, jossa se saisi toteuttaa myös tuota vapaansielun puoltansa turvallisesti.

Martiska tulee kohtuullisen hyvin toisten koirien kanssa toimeen, mutta erityisesti ruokaansa Martiska tykkää vahtia. Martiska voisikin sopia hyvin ainoaksi koiraksi, tai sitten leppoisan uroskoiran kaveriksi.

Martiska saapui Irinan tarhalle kesällä 2015. Se kuului ylikuormittuneelta Lipetskin tarhalta saapuneeseen koirajoukkoon, joille Irina tarjosi suojan. Eteläisen alkuperän vuoksi Martiskalle on teetetty Viipurissa Snap 4Dx plus -tautitesti, johon sisältyi seuraavat testit: sydänmato, erlichia canis & erlichia ewingii, borrelioosi ja anaplasma phagocytophilum & anaplasma platys. Testit olivat puhtaat ja Martiska onkin valmis valloittamaan Suomen ja suomalaisten sydämet.

Martiskan kulukorvaus on sille tehtyjen testien vuoksi 305 € (norm. 290 €).

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.