Nora
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2014
3.3.2016
Nora muutti omaan kotiin Jyväskylään.
7.2.2016
Nora on sympaattinen tyttö, joka hylättiin tarhalle suoraan kodista. Ujon ulkokuoren alta alkaa paljastua kultainen tyttö, joka rakastaa kovasti mukavia ihmisiä.
Noran elämä järkyttyi kovin, kun sen omistajat jättivät sen Irinan tarhalle. Eihän kotielämään tottunut koira voinut ymmärtää, miksi se yhtäkkiä joutui haukkuvan koiralauman keskelle.
Ensimmäiset viikot Nora oli hyvin sulkeutunut. Se makasi kiepillä turvapaikassaan eikä noussut sieltä juuri koskaan. Oli sydäntä särkevää katsoa sen järkytystä. Noran olemus kertoi kuitenkin jo silloin, että se on vain järkyttynyt tarhalle joutumisesta ja sen pelokkaan ulkokuoren alla piilee varmasti herkkä ja kultainen koira.
Aluksi Nora ei suostunut syömään muita kuin broilerinfileitä, joita yksi Noraan kovasti tykästynyt tarhan työntekijä toi Noralle päivittäin. Hiljalleen Nora on rentoutunut sen verran, että muutkin herkut ja ruuat jo kelpaavat.
Nora on vielä varovainen tyttö, mutta selvästi se jo ilahtuu tarhalle tulevista vieraista. Pienen hännä heilutuksen saa palkkioksi, kun Nora käy tervehtimässä. Nora suhtautuu hyvin nätisti myös toisiin koiriin. Nora ei juurikaan itse ota muihin koiriin kontaktia, mutta sekin johtunee Noran vielä vähän ujosta olemuksesta. Kunhan Nora pääsee kotiin, on se todennäköisesti nykyistä enemmän mieluissaan myös ystävällisestä koiraseurasta.
Uudessa kodissa Nora voi aluksi olla jälleen varsin ujo. Nora on herkkä tyttö, joka ottaa muutokset isoina asioina. Mutta kotiutumisen edetessä Norasta pääsee kuoriutumaan se kultainen ja kaunis tyttö, joka se sisimmässään on.
Nora etsii pitkäjänteistä omistajaa, joka ei kavahda sitä, että alkuun Nora saattaa ujostella paljonkin. Noralla lienee kotikoiran perustaidot hallussa, mutta siihenkin tulee varautua, että esimerkiksi sisäsiisteys ja yksinolon harjoittelu voivat aluksi vaatia vaivaa. Uskomme, että Norasta tulee vielä hieno koiraystävä jollekin, joka ymmärtää herkkää Noraa.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.