Shusha
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 11/2015
5.4.2016
Shusha on kotona.
10.3.2016
Reipas ja mukava Shusha-tyttö odottaa hoitopaikassaan Viipurissa oman kodin löytymistä.
Pienellä Shushalla kävi tuuri, sillä sen ei tarvitse ainakaan toistaiseksi odottaa uuden kodin löytymistä tarhalla. Shusha saa asustaa tarhanpitäjä Irinan ystävän luona, ja samalla tyttö saakin mukavasti harjoitella kotikoiran elämää. Toki uuden omistajan on hyvä valmistautua siihen, että jotkin asiat vaativat vielä harjoittelua. Shushaa kehutaan reippaaksi, ystävälliseksi ja mukavaksi pennuksi.
Shushasta kasvanee aikuisena keskikokoinen koira. Sohvalla köllöttely on taatusti tytön mieleen, mutta sen ohella pitää nuorelle koiralle tarjota riittävästi liikuntaa ja muuta mielekästä tekemistä. Sopivan kodin löydyttyä on kaunis harmaaturkki valmis oman ihmisen valloitukseen Suomesta!
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.