Roset

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 6/2016

12.11.2016
Roset muutti omaan kotiin.

13.10.2016
Roset matkasi Suomeen harjoittelemaan kotikoiran elämää ja ottaa kotiehdokkaita vastaan Kouvolan seudulla.

9.10.2016
Roset on varovainen poika, mutta sen varovaisen kuoren alta löytyy myös uteliaisuutta. Roset haluaisi kovasti omaan kotiin reipastumaan!

Pentueessa oli kaikkiaan 9 sisarusta, ja ne piilottelivat emonsa kanssa Pietarin pohjoisosassa sijaitsevassa metsikössä hylätyn talon alla. Koiraperhettä käytiin ruokkimassa paikanpäällä, ja vapaaehtoiset auttajat pyydystivät pentuja kesän mittaan yksi kerrallaan. Pennut toimitettiin Viipuriin Olgan hoiviin etsimään omia kotejaan.

Kirjavat sisarukset Renata, Roosa, Roset, Rafal ja Rufin ihmettelevät vielä koiratarhan elämää ja ujostelevat tarhalla vierailevia ihmisiä. Roset on sisarussarjan reippaimpia, ja se uskaltaa tulla jo vähän tervehtimään ihmisvieraita. Roset on suloinen poika, joka kasvanee aikuisena keskikokoiseksi koiraksi.

Roset on varovainen pentu, mutta sen varovaisen kuoren alta löytyy myös uteliaisuutta. Roset kiertelee tulijoita pienen matkan päästä, mutta selvästi sen tekisi kovasti mieli tulla vähän tutustumaan. Kun Rosetia lähestyy tarpeeksi hitaasti, saa sen napattua myös syliin kuvattavaksi. Sylissä Roset poseeraa oikein kiltisti, eikä se tunnu hermostuvan asiasta sen enempää. Pikkuhiljaa Roset taitaa huomata, että sylissä oleminen onkin varsin kiva juttu.

Valitettavasti menneisyyttä ei voi korjata ja siksi Rosetin kanssa tulee ymmärtää, että sen vajavainen sosiaalistuminen ihmisiin aivan pienenä pentuna tulee näkymään siinä koko sen iän. Roset todennäköisesti tulee sosiaalistumaan oman perheensä ihmisiin kuin mikä tahansa koira, mutta vieraat ihmiset ja vieraat paikat voivat tulla olemaan sille jännittävä juttu koko sen lopun elämän. Siksi Roset etsii aiempaa kokemusta omaavaa omistajaa, sellaista, joka osaa ja haluaa sitoutua aran pennun totuttamiseen kaikkiin arkisiin ja ihmeellisiin asioihin.

Roset toivoo löytävänsä kodin, joka sijaitsee kohtuullisen rauhallisella alueella ja jossa olisi koirakaveri odottamassa. Reipas, aikuinen koira antaisi tukea ja turvaa Rosetille, joka jo tarhalla on oppinut turvautumaan muihin koiriin jännittävissä tilanteissa.

Rosetista kasvaa aikuisena keskikokoinen poika. Ujosta ulkokuorestaan huolimatta siitä kuoriutuu varmasti vielä vilkas nuori koira, joten rohkaisemisen lisäksi Roset tulee varmasti kaipaamaan mielekästä aktivointia ja liikuntaa sopivassa suhteessa. Jos tiedät, että ujot koirat ovat sydäntäsi lähellä ja osaat ja haluat opastaa yhtä suloista, mutta ujoa pentua eteenpäin elämässä, odottaa Roset yhteydenottoasi!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.