Kalevi

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2017

14.9.2017
Kalevi heiluttaa iloisesti häntäänsä muiden mukana. Kalevi on vähän tuumivainen mutta kuitenkin ystävällinen poika, joka toivoo pikaista poispääsyä kolealta tarhalta.

Kalevi seurailee uteliaasti vieraiden puuhia aitauksessa ja tulee varovaisesti hakemaan omaa osaansa rapsutuksista ja huomiosta. Veljensä tavoin Kalevikin jännittää alkuun vieraita, ja sylissä kököttää vakavoitunut pentu. Jännityksestä huolimatta Kalevi antaa nätisti käsitellä itseään ja päästessään takaisin maahan ei oikein tiedä jäisikö vierelle pyörimään vai pujahtaisiko turvalliseen suojaan. Tarhalta poispääsy turvalliseen ja rakastavaan kotiympäristöön auttaisi Kalevia varmasti reipastumaan eikä koirakaverikaan uudessa kodissa pahaa tekisi. Kalevi on hurmaava nuori pojankoltiainen, joka ansaitsee ehdottomasti parempaa kuin hytistä kylmässä aitauksessaan.

Veljekset Olavi ja Kalevi saapuivat tarhalle kahdestaan eikä niiden menneisyydestä ole tietoa. Kalevi ei ymmärrä mitään kotikoiran maailmasta tai tavoista, ja pojan kanssa täytyykin lähteä opettelemaan asioita aivan alkeista. Isossa maailmassa riittää ihmeteltävää ja uuden omistajan onkin sitouduttava sopeuttamaan Kalevia askel kerrallaan uuteen ympäristöön. Pikku-Kalevi pakkaisi jo mielellään kimpsunsa ja kampsunsa ja matkustaisi loppuelämän kotiin Suomen puolelle - kunhan vain se sopiva koti löytyy.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.