Terho

Sukupuoli: uros
Koko: jää matalaksi
Syntymäaika: 6/2017

8.10.2017
Kukas pikkiriikkinen kaveri sinä olet? Iloinen ja ihmisrakas Terho on asunut hetken aikaa Irinan tarhalla ja on nyt valmis etsimään omaa kotia.

Terho asustaa pienessä pentuaitauksessa tarhan perällä. Terholla on paljon leikkikavereita, mutta aivan liian vähän ihmisseuraa. Terho onkin aivan onnessaan, kun saa vieraita. Se juoksee häntä vispaten jalkojen juureen rapsuteltavaksi eikä pane pahakseen, kun vieras nostaa sen syliinsä. Päinvastoin, pojuhan on aivan onnessaan ja pussailee poskia. Vieraiden tuomat uudet lelut ovat Terhon mielestä aivan mahtavaa kamaa, ja kun päälle vielä lisätään kaikki ihmisten silitykset ja paijaukset, ei Terho osaa enää unelmoida paremmasta.

Terho vaikuttaa kovin ihmisrakkaalta ja luottavaiselta pennulta. Se odottaa kovasti milloin pääsisi muuttamaan omaan kotiin, mutta ensin pitäisi sellainen jostain löytää. Terho etsii kotia, missä pienelle tarhapennulle löytyy ymmärrystä ja kärsivällisyyttä harjoitella uusia asioita. Terho kun ei välttämättä ymmärrä monistakaan kotikoiran taidoista vielä mitään. 

Terho on rakenteeltaan maastonakkimallia. Sillä on lyhyet jalat suhteessa muuhun vartaloon. Terhosta jääkin aikuisena matala poika, josta ei mitään goljattia kasva. Nyt hakemuksia ja äkkiä toivoo Terho, sillä tämä poika haluaa jo pian päästä valloittamaan sydämiä!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.