Alfred
SUOMESSA
Sukupuoli: uros
Koko: n. 55 cm, 25 kg (15.1.15)
Syntymäaika: 5/2014
4.2.2015
Alfie ihastuttaa nyt omassa kodissa.
15.1.2015
Alfred on viikossa sopeutunut mainiosti kotikoiran elämään. Alfredia pääsee tapaamaan Saloon.
Alkuun Alfred oli selvästi hämillään suuresta muutoksesta, mutta viikon aikana Alfred on osoittautunut uteliaaksi pojaksi, jolla on pilkettä silmäkulmassa. Alfredissa on hiukan keppostelijan vikaa, ja poika pitääkin hoitotädin mielenkiintoa yllä järjestelemällä mm. eteisen kengät uuteen järjestykseen ja maistelemassa kaikenlaista pientä pentumaiseen tapaan. Jollei Alfredille keksi tekemistä, niin poika kyllä järjestää sitä itse.
Alfred on melkein ensimmäisistä päivistä lähtien ollut sisäsiisti, mutta tähän on kyllä vaikuttanut aidattu piha, jossa Alfred on saanut ulkoilla turvallisesti. Hihna ja valjaat ovat tulleet tutuiksi. Alfred kävelee suhteellisen nätisti jo remmissä. Hiukan poika voi vetää ja osoittaa kyllä eriävän mielipiteensä, jos suunta ei ole mieluinen, mutta seuraa kyllä hetken maannittelun jälkeen iloisena.
Alfred ottaa vieraat ihmiset hyvin vastaan. Ihmisestä riippuen alkuun voi olla hiukan haukahtelua, mutta saatuaan ihmetellä hetken tulee Alfred kyllä tekemään tuttavuutta. Muuten poika ei vaikuta miltään turhaan haukkujalta, asiasta kyllä ilmoittaa.
Hoitopaikan omien koirien kanssa Alfred on tullut ongelmitta toimeen.
Alfredissa on todennäköisesti jotain paimenta, sen verran paimenkoiramaista on pojan olemus ja touhuilu. Strategiset mitat Alfredilla ovat noin 55 cm ja 25 kg.
Tämä jatkuvasti hymyilevä poika odottaa innokkaasti pääsyä omaan loppuelämän kotiin.
9.1.2015
Alfred muutti Saloon opettelemaan kotikoiran tavoille.
Alfien kyselyihin vastaa Mona. Täytä adoptiohakemus ja ota itse yhteyttä parin päivän päästä. Monan tavoittaa osoitteesta moona.terese@gmail.com. Tutustuthan myös adoptio-ohjeisiin.
12.10.2014
Alfred on aivan mahtava poika! Se on reipastunut paljon ja pomppii takapuoli pystyssä innoissaan ilmaan, kun saa ihmisiä luokseen.
Vaikka Alfred saattaakin ujostella vielä hiukan, kun sen ympärillä pyörii paljon ihmisiä, pörhistelee se kuitenkin vieressä innoissaan häntä heiluen ja silmät innostuksesta loistaen. Jos aitauksessa viettää sen kanssa hetken aikaa, ujous haihtuu samantien ja poika hyppelehtii ilosta milloin mihinkin suuntaan. Rapsutuksista se on niin kiitollinen ja haltioissaan, että ei tiedä miten päin olisi. Alfred on liikuttava koirapoika, joka saattaa pikavilkaisulla jäädä erikoisemman näköisten pentujen varjoon, mutta kun sitä hetken katselee, huomaa kuinka kaunis ja erityinen poika se on.
Viipurin koirat - Alfred 8.11.2014
Viipurin koirat - Alfred 11.10.2014
18.9.2014
Alfred on iloinen koirapoika, joka hieman alkuun ujostelee vieraita. Uteliaisuutta löytyy rutkasti, ja pojan tekisikin kovasti mieli tulla tutustumaan. Löytyisikö juuri Sinulta oma koti tälle kultaiselle pojalle?
Alfred hylättiin syyskuun alussa Irinan tarhalle. Mistä poika sinne tupsahti, jää arvailujen varaan. Alfred on alkuun hieman varovainen vieraiden suhteen eikä ole ensimmäisenä säntäämässä vieraiden syliin. Poika katselee kovin kiinnostuneena ihmisten puuhia, mutta hitusen verran rohkeutta jää puuttumaan, että se uskaltaisi tulla suoraan luokse. Poika antaa kuitenkin kiltisti nostaa itsensä syliin vaikka sitä paljon jännittääkin.
Alfred toivoo löytävänsä ihmisen, joka ymmärtää, että sopeutumisessa uuteen elämään voi mennä aikaa. Maailmassa on paljon jännittäviä asioita sitä niin kovin vähän nähneelle pennulle, että moni asia voi alkuun olla ihmeellinen ja pelottava. Omistajan rohkaisevalla ja ymmärtäväisellä asenteella Alfred uskoo kuitenkin pärjäävänsä hyvin, kunhan se vain saisi tilaisuuden.
Alfredista kasvanee keskikokoinen poika. Oikean omistajan osuessa kohdalle Alfred on valmis samantien jättämään tarhan taakseen!
Viipurin koirat - Alfred 13. & 20.9.2014
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.