Ami

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 2/2015

8.8.2015
Ami löysi kodin Helsingistä.

10.7.2015
Ami ei pärjännyt hyvin tarhalla ja sen onneksi hoitopaikka järjestyi. Iloinen Ami odottaa kotiehdokkaita Somerolla.

 

7.6.2015
Rauhallinen ja ystävällinen Ami haluaisi tassutella jonkun ihanan ihmisen elämään ja sydämeen!

Ami päätyi Irinan tarhalle keväällä, kadulta löydettynä. Tarhalle tullessaan Ami ontui toista etutassuaan, ja epäilimme sen törmänneen autoon kadulla seikkaillessaan. Jalka ei kuitenkaan ollut vahingoittunut pahemmin ja nyt Ami käyttää sitä jo ilman ontumista tai muuta varomista.

Vaikka Ami on hylätty mittailemaan katuja, lienee sillä kuitenkin ollut hyviäkin kokemuksia ihmisistä. Ami suhtautuu iloisesti ja luottavaisesti uusiinkin tuttavuuksiin. Silitykset ja sylissä oleminen ovat Amista ihania juttuja. Sen verran tytöllä alkaa kuitenkin olla jo painoa, että kovin kauaa ei Amia jaksa enää pidellä sylissä, vaikka se siitä niin pitäisikin.

Amista kasvaa aikuisena keskikokoinen tyttö. Vielä Ami on varsin rauhallinen pentu, mutta oletattavaa on, että vauhtia ja energiaa alkaa löytyä enemmän Amin kasvaessa ja kotiutuessa. Sohvaperunan paikka kannattaa siis varata jollekin muulle koiralle -  Ami haluaa reipashenkisen omistajan, jota ei sadesää kauhistuta tai jolla ei mene sormi suuhun, jos Ami keksii joskus omia kepposiaan!

Viipurin koirat - Ami 31.5. & 27.6.2015

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.