Minttu
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pienehkö keskikokoinen (n. 45 cm)
Syntymäaika: 6/2013
22.2.2015
Minttua onnisti ja se löysi kodin.
23.3.2014
Minttu on edelleen ujo ja kovin kiltti tyttö. Minttu etsii pitkäjänteistä omistajaa, joka jaksaisi tehdä töitä tytön luottamuksen saavuttamiseksi.
Minttu ei oma-aloitteisesti tule tekemään tuttavuutta, mutta kun sitä rauhallisesti lähestyy, voi Mintun saada varovasti nuuskimaan kättä. Koskea Minttu ei kuitenkaan anna, ja herkutkin kelpaavat kädestä hyvin varoen.
Minttu on vielä nuori tyttö, joten sillä on vielä hyvät mahdollisuudet reipastua tuttujen ihmisten seurassa. Mintusta kuitenkaan tuskin saa koskaan kaikkien ihmisten välitöntä kaveria, joten uuden omistajan tulee valmistautua siihen, että Minttu jäänee vieraiden ihmisten seurassa varovaiseksi tytöksi. Minttu vaikuttaa kuitenkin kiltiltä tytöltä ja oman perheen kesken siitä voi tulla vielä normaali, mukava kotikoira.
Arkuutensa vuoksi Minttu etsii omistajaa, jolla on jo aiempaa kokemusta aroista koirista. Reippaampi koirakaveri olisi iso plussa, sillä koirakaverin seura auttaa varmasti Minttua rohkaitumisessa.
5.10.2013
Minttu-poloinen on kovin ujo. Kun muut pennut ryntäävät tulijaa vastaan, katselee Minttu meitä kauempaa huolestuneena kauniiden räpsyripsiensä takaa.
Minttu tarvitsisi paljon ihmisseuraa ja hyviä, ihmisiin liittyviä kokemuksia. Toivomme kovasti, että Minttu saisi nopeasti kodin Suomesta.
Viipurin koirat - Minttu
28.9.2013
Ensitapaamisella suloinen Minttu vaikuttaa hieman ujolta tytöltä. Olisikin oikea onnenpotku, jos Minttu pääsisi muuttamaan omaan kotiin ennen hyytävän talven tuloa
Minttu on arviolta noin kolmen kuukauden ikäinen tyttö. Mintun äiti pyydystettiin ulkoa steriloitavaksi, ja samalla sen neljä pentua yritettiin saada myös talteen. Valitettavasti vain kaksi pennuista saatiin kiinni, ja ne odottavat nyt omaa kotiaan Irinan tarhalla.
Minttu on valitettavan ujo vielä, ja olisikin tärkeää, että se pääsisi pian omaan kotiin reipastumaan ja rohkaistumaan lempeän ja kärsivällisen omistajan opastuksella. Syliin tyttöä ei saa vielä kaapattua, mutta nameja ja muita herkkuja jaettaessa, tulee Minttukin hakemaan oman osansa.
Mintun vanhemmista meillä ei ole tietoa, joten tulevaa kokoa voi tässä vaiheessa vain arvailla. Minttu kasvanee kuitenkin vähintään keskikokoiseksi kauniiksi neidoksi.
Mintun arvioidaan syntyneen kesäkuussa 2013. Tyttö on valmis matkustamaan Suomeen lokakuun puolessa välissä.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.