Anselmiina
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pienehkö (n. 40 cm)
Syntymäaika: 2012
1.8.2019
Anselmiinan, nyk. Alman kuulumisia omasta kodista:
"Alma oli sisäsiisti ihan alusta lähtien ja hihnassa kävely sujui hienosti, ja jo muutaman päivän jälkeen ulkona kulkeminen oli jo hyvinkin reipasta ja Alma tottui ympäristön muihin kulkijoihin ja kulkuneuvoihin nopeasti. Ainoa asia mitä ihmetteli pitempään oli pysäkillä seisovat ihmiset. Niitä jäätiin useammankin kerran istuen ihmettelemään.
Alma on hyvin ilmeikäs, kaunis ja suloinen tyttö, mutta edelleen hyvin herkkä. Kaikki yllättävät kovat äänet ja pamaukset sekä ukkonen ja ilotulitukset saavat Alman ryömimään turvaan sohvan alle. Kun vaara on Alman mielestä ohi, kömpii takaisin ja elämä jatkuu taas normaalisti.
Alma on jotenkin nöyrän oloinen ja antaa hyvin kiltisti tehdä kaikki hoitotoimenpiteet. Almassa on kuitenkin vähän mielensäpahoittajan vikaa, ilmoittaa usein loukkaantumisensa kömpimällä sohvan alle niin että häntä jää näkyviin, muissa tilanteissa menee sinne ihan kokonaan. Osaa myös olla jääräpäinen: jos esim. reittivalinta lenkillä ei miellytä, käy istumaan ja katselee sinne, minne olisi itse halunnut mennä. Yleensä luovuttaa hetken päästä, kun huomaa että ei saa tahtoaan läpi. Eikä suostu siirtymään senttiäkään, kun on valloittanut sängyn niin että nukkuu keskellä sänkyä, Alma pitää nostaa sivuun, jos haluaa itse mahtua nukkumaan.
Alma rakastaa omia ihmisiään kovasti, mutta ei ole pahemmin kiinnostunut tutustumaan vieraisiin ihmisiin, saattaa joskus muodon vuoksi käydä vähän puntista nuuhkaisemassa mutta eipä juuri enempää."
21.12.2015
Pieni ja suloinen Anselmiina löysi kodin Kotkasta.
21.11.2015
Anselmiina on kaunis ja vähän kaino tyttö. Mutta kun Anselmiinaan tutustuu lähemmin, paljastuu varovaisen kuoren alta ihmisrakas ja kovin sympaattinen tyttö.
Anselmiina antaa ensivaikutelman vähän vanhemmasta koirasta. Sen harmaa kuono ja rauhallinen olemus tuovat mieleen koiran, joka on nähnyt elämää enemmänkin. Vaan kun Anselmiinan saa napattua syliin ja tutkii sitä lähemmin, voi todeta, ettei harmaa taidakaan olla vanhuuden tuomaa vaan se kuuluu Anselmiinan väritykseen. Ikäarvio onkin nyt noin 2-3 vuotta.
Anselmiina ei tarhalla tohdi lähetyä ihmisiä kovinkaan paljon. Se hakee varovasti tarjotut herkut, mutta ei jää silitettäväksi. Kun Anselmiina otettiin kiinni eläinlääkärissä käyntiä varten, paljastuikin sen ujon ulkokuoren alta hyvin ihmisrakas ja kiva tyttö, joka nautti silityksistä ja sylissä olemisesta. Anselmiina lieneekin ollut joskus jonkin sortin kotikoira, niin hyvinkäyttäytyvä tyttö se oli eläinlääkärissä.
Anselmiina asuu samassa aitauksessa useiden muiden narttujen ja urosten kanssa. Se vaikuttaa tulevan sujuvasti juttuun kaikkien kanssa.
Anselmiinan historia on meille tuntematon. Koska Anselmiina on varovainen tyttö, tulee uudessa kodissa varautua siihen, että alkuun Anselmiina voi tarvita paljonkin aikaa ja kärsivällisyyttä uusiin asioihin totuttelussa. Reipas koirakaveri antaisi varmasti tukea, mutta ei liene välttämättömyys. Ainakaan tarhalla Anselmiina ei hauku, joten rauhallinen kerrostaloasuminenkin voisi Anselmiinalta sujua.
Anselmiina saapui Irinan tarhalle kesällä 2015. Se kuului ylikuormittuneelta Lipetskin tarhalta saapuneeseen koirajoukkoon, joille Irina tarjosi suojan. Eteläisen alkuperän vuoksi Anselmiinalle on teetetty Viipurissa Snap 4Dx plus -tautitesti, johon sisältyi seuraavat testit: sydänmato, erlichia canis & erlichia ewingii, borrelioosi ja anaplasma phagocytophilum & anaplasma platys. Testit olivat puhtaat ja Anselmiina onkin valmis valloittamaan Suomen ja suomalaisten sydämet.
Anselmiinan kulukorvaus on sille tehtyjen testien vuoksi 305 € (norm. 290 €).
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.