Mei
SUOMESSA
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: siro keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2013
11.7.2015
Mei muutti omaan kotiin.
5.6.2015
Mei oli tarhalla pahasti nälkiintynyt, ja se tuotiin Suomeen kotihoitoon. Nyt sen tulevaisuus näyttää jo valoisammalta.
Kaikki koirat eivät yksinkertaisesti ankeissa tarhaoloissa pärjää, ja Mei on siitä hyvä esimerkki. Aiemmin niin iloinen ja ihmisrakas tyttö vetäytyi yhtäkkiä omiin oloihinsa eikä ruokakaan enää maistunut. Mei kuihtuikin sellaista vauhtia, että se tuotiin kiireellisesti Suomeen saamaan eläinlääkärihoitoa. Apu ehti onneksi ajoissa, ja kovan onnen Mei sai elämänhalunsa takaisin. Pirteä tyttö on nyt lihotuskuurilla ja valmis ottamaan kotiehdokkaita vastaan.
Mei on kotihoidossa Sipoossa.
Mein kyselyihin vastaa Inna. Täytä ensin adoptiohakemus ja ota sitten Innaan yhteyttä sähköpostitse inna.somersalo@gmail.com. Tutustu ehdottomasti myös adoptio-ohjeisiin.
27.4.2015
Mei on todella kaunis ja ystävällinen nuori tyttö, joka on pelastettu tarhalle usean muun koiran kanssa erään vanhan mummon kotoa.
Mei saapui Irinan tarhalle keväällä. Se asui usean muun koiran kanssa vanhan mummon luona, joka oli ilmeisesti hyvää tarkoittaen kerännyt kodittomia koiria luokseen. Koirat olivat jääneet kuitenkin hyvin huonolle hoidolle eivätkä ne olleet saaneet ruokaa tarpeeksi. Monet koirista olivat nälkiintyneitä ja Meinkin kylkiluut näkyvät ja tuntuvat vielä ikävästi.
Pieni Mei istuu valppaana kopin katolla tarkkailemassa ja tähyilemässä eri suuntiin, kun sen aitaukseen astuu. Vieraisiin tyttö tuntuu suhtautuvan hyvinkin luottavaisin mielin ja silitykset ovat erittäin tervetulleita. Tarhanpitäjän tullessa aitaukseen, ilostuu Mei mahdottomasti ja pomppii pienen kengurun lailla lipaisten aina poskesta osuessaan kasvojen korkeudelle. Tuttujen kesken Mei ei turhaan piilottele iloaan, ja saadessaan oman perheen tämä pieni tyttö antaa sille varmasti kaikkensa.
Mei odottaa toiveikkaana, että oikea ihminen osuisi kohdalle. Sellainen ihminen, joka pitäisi siitä hyvää huolta, sitoutuisi siihen sataprosenttisesti ja olisi pienen tytön luottamuksen arvoinen. Uuden omistajan kannattaa myös varautua siihen, että sisäsiisteyden ja hihnakävelyn eteen on tehtävä töitä. Mei ei välttämättä myöskään tiedä, mitä kaikkia hyviä käytöstapoja kotikoiran olisi hyvä osata, koska kukaan niitä ei sille ole ikinä opettanut.
Kooltaan Mei on hyvin siro, ja mahtuu sopivasti kainaloon köllöttelemään. Mikäli Mei tuntuu oikealta koiralta juuri Sinulle, tämä aurinkoinen pikku neiti odottaa yhteydenottoasi!
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.