Dean
SUOMESSA
Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 2/2015
11.7.2015
Dean on omassa kodissa.
26.6.2015
Dean on varsinainen pieni hurmuri! Onnekas Dean pääsi Suomeen kotihoitoon ennen kuin edes ehti sivuille. Dean on hoidossa Salossa.
Dean on nyt reilun viikon ollut hoitopaikassaan, ja poika on sujahtanut kotikoiran rooliin paremmin kuin hyvin. Dean on varsin ihana ja sympaattinen poika. Dean menee innolla tapaamaan uusi ihmisiä ja on muutenkin todella reipas pentu. Mikään asia ei tunnu tätä poikaa jännittävän liikaa. Jos eteen tulee outo juttu, istahtaa Dean alas tuumailemaan asiaa ja hetken päästä taas mennään.
Dean on ollut alusta asti melkein sisäsiisti. Vain muutama vahinko on tapahtunut ja nekin vain yöaikaan. Remmikävelyt sujuvat suhteellisen hyvin, eikä Dean jännitä hihnaa lainkaan, mutta välillä on sitä mieltä, että nyt mennään aivan väärään suuntaa. Silloin poika istuu näyttävästi alas, mutta tulee kyllä pienen maanittelun jälkeen perässä.
Toisista koirista Dean pitää ja sillä onkin hoitopaikassaan koirakavereita, joiden kanssa se tulee hyvin toimeen. Deanistä ei oikeastaan voi sanoa mitään huonoa. Dean vaikuttaakin aivan valmiilta lähtemään omaan loppuelämän kotiin.
Viipurin koirat - Dean 13.6.2015
Deanin kyselyihin vastaa Mona. Täytä ensin adoptiohakemus ja ota sitten Monaan yhteyttä sähköpostitse moona.terese@gmail.com. Tutustu ehdottomasti myös adoptio-ohjeisiin.