Onerva

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 1/2015

28.7.2015
Onerva sai kodin Tuusulasta.

14.5.2015
Hurmaava pikku-Onerva sulostuttaa nyt hoitopaikassaan Vihdissä!

 

30.4.2015
Onerva on varsinainen hymytyttö: veikeä ilme naamallaan se haluaa huomiota, sillä silittelyhetket tarhalla ovat kovin harvinaista herkkua!

Onerva, Anneli ja Onneli ovat kolme siskosta, jotka joutuivat Irinan tarhalle emonsa Noonan kanssa tammikuussa. Pennut olivat silloin vain parin viikon ikäisiä. Alunperin pentuja oli kuusi, mutta valitettavasti vain kolme selvisi elossa ensimmäisistä talviviikoista tarhalla.

Onerva ja siskonsa olisivat nyt enemmän kuin valmiita muuttamaan omaan kotiin. Tarhaelämä on jo nähty, koko maailma odottaa näitä suloisia siskoksia! Pentujen emo Noona on noin 60 cm korkea, erittäin ystävällinen ja ihmisrakas tyttö, joten uskomme, että pennuista kasvaa vielä samanlaisia sydäntenvalloittajia.

Onerva on siskoksista reippain. Se rakastaa kaikkia ihmisiä ja ihanasti hymyillen hakee huomiota. Ihan pientä varovaisuutta Onervassa voi nähdä, mutta mikään arkajalka se ei ole. Onerva on myös siskojaan selvästi pienempi, joten saattaa olla, että se jää myös aikuisena emoaan pienemmäksi.

Onerva on hyvin sievä ja iloinen pentu. Tarhalla kasvaminen rajoittaa kovasti pentujen kokemusmaailmaa, joten Onerva haaveilee mahdollisimman pikaisesti muutosta omaan kotiin.

Onervasta kasvaa aktiivinen, keskikokoinen tyttö aikuisena, joten sellainen koti olisi etsinnässä, missä jaksetaan ja halutaan huolehtia siitä, että Onerva saa tarpeeksi liikuntaa ja muuta aktiviteettia. Tapakasvatustakaan ei sovi unohtaa! Onervan emo Noona on todella hieno ja mukava koira, ja Onerva aikoo seurata emonsa tassunjälkiä!

Viipurin koirat - Onerva 11.4.2015

 

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisestiadoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.