Artem
Sukupuoli: uros
Koko: n. 60 cm, 20 kg (13.3.2015)
Syntymäaika: 9/2014
13.4.2015
Artemin (nyk. Tarmo) kuulumisia omasta kodista:
"Tarmo, Tarkki, Tartsi, lammas... Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja sitä Tarmo tosiaan on. Reilu viikko on vierähtänyt Tarmon saapumisesta, ja herrasta on tullut osa perhettämme. Vanhempi koirani hyväksyi Tarmon parin päivän ihmettelyn jälkeen, ja Tarmokin totesi muutamassa päivässä, että uusi emäntä on sen verran vaativa, että sen kengät kannattaa syödä.
Uusi koti aiheutti Tarmolle alkujärkytyksen, mutta onneksi tästä päästiin nopeasti ohi. Oviaukot ja hissit muuttuivat parin päivän ihmettelyn jälkeen turvallisiksi, ja nyt kilpaillaan toisen koiran kanssa, kumpi pääsee ovesta ensin. Valitettavaa on toki se, että Tarmon nuorempana pitää aina odottaa omaa vuoroaan.
Tarmosta kaavaillaan vetokoiraa niin juoksu kuin pyöräluokkiin, ja Tarmo onkin jo päässyt näyttämään taitojaan kyseisessä lajissa, ja hauskaa tuntuu herralla olevan. Lisäksi "isosiskon" perässä tuli testattua jo järviveden kylmyys. Pikkasen turhan kylmää ja märkää se taisi Tarmon mielestä olla. :)
Harjoitukset jatkuvat tiukasti niin perustottelevaisuuden kuin vetoharrastuksenkin parissa, ja päivä päivältä alkaa arki sujua helpommin. Toki turvallisuuden tunteen lisääntyessä myös rohkeus kasvaa, ja emännän kengät maistuu entistä paremmilta. :)"
4.4.2015
Komea Artem sai kodin Turusta.
16.3.2015
Artem on reipas ja aktiivinen koira, joka etsii samanlaista omistajaa! Sopivat ehdokkaat pääsevät tapaamaan Artemia Helsingissä.
Artemin kotihoitaja kertoo:
"Tässäpä vauhtia ja vipinää päiviisi!
Artem, kotoisammin Tarmo, on puolivuotias pojanjässikkä, joka RAKASTAA kaikkea toimintaa. Jos etsit koiraa, joka jakaa sohvannurkan kanssasi, voit lopettaa lukemisen tähän. :).
Luonteeltaan Tarmo on aktiivinen, utelias ja kiltti, joskin välillä hieman kovapäinen. Ulkona ei pelota kadunlakaisukoneet, autot tai oikeastaan mikään muukaan. Päinvastoin kaikkea olisi kiva mennä tutkimaan ja siksi remmikäytökseen tulee Tarmon omassa kodissa panostaa. Kaikkien koirien kanssa on koirapuistossa tultu juttuun tähän mennessä ja rähiseviä koiria väistetään hienosti.
Tällä hetkellä Tarmon asumismuoto on ainoana koirana kerrostalossa. Kummassakaan ei sinänsä ole ongelmaa, mutta loputtoman aktiivisuutensa takia Tarmo arvostaisi varmasti enemmän koirakaveria ja/tai omaa pihaa, jossa saisi rauhassa riekkua. Lenkittämällä tätä koiraa ei varmasti väsytetä, joten omistajan on hyvä varata kotiinsa aktivointileluja ja olemaan valmis keksimään pojalle sopivaa aivojumppaa. Tarmo onkin nopea oppimaan ja nauttisi varmasti jostain yhteisestä harrastuksesta.
Tarmon haasteen on alusta asti ollut jonkinasteinen eroahdistus. Yksinoloa harjoiteltiinkin oikein urakalla ja ongelma on nyt joten kuten hallussa. Uuden omistajan on kuitenkin varauduttava siihen, että ahdistus saattaa uudessa ympäristössä puhjeta uudelleen.
Tällä hetkellä Tarmo painaa reilu 20 kiloa ja on noin 60 senttiä korkea, joten ihan pikkukoiraa ei tästä enää tule. Mutta jos suurehkot mustat koirat ovat sydäntäsi lähellä ja elämästäsi puuttu vilskettä, voisi Tarmo olla Sinun koirasi."
22.1.2015
Artemia onnisti ja poika matkusti Suomeen kotihoitoon odottamaan omaa kotia.
30.11.2014
Kuvassa Artem voi näyttää ujolta ja kovin tavalliselta pennulta, mutta älä anna kuvan hämätä! Todellisuudessa Artem on reipas ja iloinen poika, oikea hiomaton timantti sopivalle omistajalle!
Mustat pennut tahtovat tarhalla hukkua massaan. Artem tekee kaikkensa, ettei sille kävisi niin: vieraidenkin ihmisten luo Artem juoksee häntä heiluen ja kovasti silmiin tapittaen. Artemista kasvaakin varmasti vielä hieno ja komea koira jollekin, joka ymmärtää, ettei koiran erikoinen väritys tai ulkonäkö ole ollenkaan se oleellisin asia koirassa.
Artem asuu nyt Irinan tarhalla isossa pentulaumassa. Siellä se oppii koirien keskinäistä kieltä taitavasti, onhan se jokaisen koiran taidoista tärkeimpiä. Artem vaikuttaa vähän viikarilta, sellaiselta koiralta, jolla ei mene aikaa turhaan tuumimiseen, vaan Artem on mieluummin heti siellä missä tapahtuu!
Artemista kasvanee keskikokoinen koira. Ihan laiskalle omistajalle Artem ei halua päätyä, sen verran virtaa ja elämäniloa tästä pojasta löytyy. Mutta mikään ihmeidentekijäkään ei tarvitse olla Artemin omistajaksi päästääkseen, vaan aito halu ja kiinnostus nuoren pojankoltiaisen kanssa elämiseen ja myös sen kouluttamiseen riittää.
Toisen roska on toisen aarre, on Artemin motto, ja sen siivittämänä Artem toivoo, että joku huomaisi jo pian tämän Venäjällä roskana poisheitetyn pennun!
Viipurin koirat - Artem 29.11.2014
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.