Chaplin

SUOMESSA
Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 4/2019

8.9.2019
Chaplin, 4,5 kk, odottaa toiveikkaana tapaamista elämänsä ihmisen kanssa sijaiskodissaan pääkaupunkiseudulla.

Lähes viikko on nyt vierähtänyt siitä, kun pieni poika Chaplin otti ensiaskeleet kodin lämmössä ja käpertyi väsyneenä pehmeälle pedille tuhisemaan. Kotioloissa Chapin on kuin kuka tahansa normaali pentu. Utelias, leikkisä ja kaikessa olisi niin kiva olla mukana. Pieni luiru häntä viuhuu aamuisin iloisesti ihmisille ja iltaisin voi tuntea pehmoisten tassujen uniset nykäykset ihollaan, sillä Chaplinin mielipaikka on kaivautua sohvan syövereihin tyynyjen ja peittojen sekaan nukkumaan. Ihmisten vieressä on hyvä ja turvallista olla.

Hoitopaikan kolmen aikuisen koiran ja yhden kissan kanssa Chaplin tulee juttuun mainiosti. Chaplinilla on kaverinaan myös samaan aikaan kotihoitoon saapunut Dimmu-pentu, jonka kanssa aika kuluukin mukavasti painien. Chaplin on hoidossa lapsiperheessä ja elämä tuttujen pikkuihmisten kanssa sujuu mukavasti. Perheen miestä Chaplin ei säiky, päinvastoin, tämä pikkuherra nauttii suuresti läheisyydestä. Kotiin tulevia vieraita aikuisia ihmisiä Chaplin ei varsinaisesti säiky, mutta se haluaa tulla tekemään tuttavuutta omaan tahtiinsa pienen mietinnän jälkeen. Ja melko pian pieni kuono nuuhkuttaakin jo vieressä uteliaasti.

Hihnassa kävely sujuu hyvin, mutta jonkin verran muut ohikulkijat ja autot pelottavat vielä Chaplinia. Metsässä poika sen sijaan kirmaa jo täyttä vauhtia eteenpäin. Toiset koirat ovat Chaplinille tärkeitä, ja koska joissain tilanteissa poika on vielä vähän epävarma, etsitään Chaplinille koirakaverellista kotia. Chaplin toivoo kotia rauhalliselta asuinalueelta, keskustan hälinä ei ole sitä varten. Chaplin reagoi välillä talon ulkopuolelta kuuluviin ääniin, joka saattaa kotiutumisen edetessä vähentyä, mutta tällä hetkellä varmemmalta kuulostaa jokin muu asumismuoto kuin kerrostalo. Chaplin on jäänyt kotiin nätisti yksin koiraseurassa. Yksinolot tähän saakka ovat olleet lyhyitä pätkiä ja ovella vastaan on tullut haukotteleva unenpöppöröinen poika.

Chaplinista kasvaa keskikokoinen poika ja painoa sillä on tällä hetkellä noin 15 kg.

Chaplinin yhteyshenkilönä toimii Ira.

2.9.2019
Iloinen ja reipas Chaplin jatkaa kodinetsintää pääkaupunkiseudulta käsin.

26.8.2019
Kaikki Chaplinilta testatut vektorivälitteiset taudit olivat negatiivisia. Chaplin olisi nyt valmis matkustamaan omaan kotiin ja toivookin, että onni potkaisisi.

Chaplinilta testattiin anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja Dirofilaria repens, babesioosi ja leishmanioosi. Viipurin Koirat testautti myös Chaplinin rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0.5 IU/ml, joka suojaa koiraa tartunnalta. 

Viipurin koirat - Chaplin 1.9.2019

14.8.2019
Tahtoo takaisin syliin! Luottavainen Chaplin on ihmisrakas ja reipas pentu, joka ei ole vielä koskaan saanut kokea onnea omasta kodista.

Olga sai kesällä kiireellisen yhteydenoton. Erään leirikeskuksen pihapiirissä asusteli useampi emokoira pentujensa kanssa. Vaikka emot olivat arkoja, pennut kesyyntyivät kun leirikeskuksen lapset viettivät niiden kanssa aikaa ja leikittivät niitä. Pennut eivät kuitenkaan voineet jäädä alueelle kasvamaan aikuisiksi ja niistä haluttiin eroon. Olga oli yhteydessä sterilointikampanjaa toteuttavaan pietarilaiseen klinikkaan, josta käytiin kolme kertaa yrittämässä emojen pyydystämistä. Kahdella kerralla koiria onnistuttiin ampumaan nukutusnuolilla, mutta ne juoksivat metsään piiloon ja nukkuivat anestesian siellä, eikä niitä löydetty. Kolmannella kerralla ne jo tunnistivat liikkuvan klinikan pakettiauton ja piiloutuivat metsään heti, kun se saapui tontille. Pentuja oli kaiken kaikkiaan 17, mutta kahta niistä ei saatu kiinni. 15 koditonta pikkuista jatkoivat matkaansa Olgan tarhalle.

Sekalaiseen joukkoon kuuluu erinäköisiä ja -kokoisia pentuja. Osa pennuista on keskenään niin samannäköisiä, että sisaruus on helposti tunnistettavissa. Uutta, onnellisempaa elämää Suomesta etsivät Alpo, Bablo, Chaplin, Dimmu, Edna, Fenrir, Ginny, Hila, Iinu, Jehu, Kunkku, Lohtu, Morrison, Ninja ja Ona. 

Chaplin on hyväntuulinen vauhtiveijari, joka rakastaa ihmisiä. Mitään parempaa ei Chaplinin pienessä maailmassa ole kuin ihmiset. Se kiertelee innoissaan tulijoita ja nauttisi rapsutteluista mieluusti vaikka kuinka pitkään. Harmillista kyllä, Olgan luona ihmisvieraista ei pääse kovin usein nauttimaan. Chaplinin ollessa vielä näin luottavainen ja reipas pentu, sen olisi ensiarvoisen tärkeää päästä mahdollisimman pian jatkamaan matkaansa kohti omaa kotia. Tarha ei ole hyvä kasvuympäristö pennuille, joiden pitäisi päästä näkemään ja kokemaan maailmaa ja sen ihmeellisyyksiä. Chaplin vaikuttaisi tulevan hyvin juttuun muiden pentujen kanssa eikä leikkikavereista ole pulaa. Tassujen koosta päätellen Chaplinista on kasvamassa ihan kunnon keskikokoinen koira. Ja aika komea sellainen.

Lapsia vilistävä leirikeskus koitui näiden pentujen pelastukseksi, sillä ilman varhaisia ihmiskontakteja ne olisivat jääneet aroiksi. Pennut ovat eläneet lyhyen elämänsä ajan ulkona eikä niillä ole kokemusta sisällä asumisesta saatika mistään kotikoiran taidoista. Olgan pihalla ne asuvat ulkoaitauksessa. Tulevan omistajan on tärkeää ymmärtää, että vaikka suurin osa pennuista onkin hyvin reippaita, ei leirikeskus ja Olgan suljettu pihapiiri ole tarjonnut laajinta mahdollista sosiaalistumista. Niinpä vastaan voi tulla vielä asioita ja tilanteita, mitkä ovat pennuille uusia ja siksi jännittäviä. Pennuille etsitään sitoutuneita koteja, jotka ovat varustautuneet uuden perheenjäsenen sopeuttamiseen isolla annoksella kärsivällisyyttä, ymmärtäväisyyttä, aikaa ja rakkautta.

Viipurin koirat - Chaplin 13.8.2019

Viipurin Koirat – Chaplin 3.8.2019

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.