Rinna

SUOMESSA
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 3/2019

11.9.2019
Ihana Rinna on vähän ujo, mutta kovin sympaattinen tyttö. Se odottaa kotia Forssan seudulla.

Rinna on kaunis nuori tyttö, joka pääsi kotihoitoon opettelemaan kotikoiran elämää. Rinna näyttää solahtavan uuteen elämäänsä muitta mutkitta. Se on oppinut hihnakävelyn taidon hetkessä ja yksinjäämistä se on harjoitellut onnistuneesti.

Rinna on luonteeltaan hyvin kiltti tyttö, joka tulee hienosti toimeen paitsi siskonsa, myös hoitopaikan kissan ja kanin kanssa. Vieraat ihmiset jännittävät sitä aluksi, mutta pienen ihmettelyn jälkeen se käy tutustumassa varovasti. Tuttu ihminen saa käsitellä Rinnaa mielin määrin.

Rinna on hoidossa tällä hetkellä maaseudulla, joten kovin vilkkaalle alueelle Rinna ei halua muuttaa. Kodissa olisi hyvä olla myös reipas koirakaveri odottamassa.

Viipurin koirat - Rinna ja Rilke 9.9.2019

2.9.2019
Ihastuttava Rinna karisti tarhan kurat tassuistaan ja muutti sijaiskotiin Forssan seudulle odottamaan oman kodin löytymistä.

Rinnan yhteyshenkilönä toimii Kristiina.

24.7.2019
Kaikki Rinnalta testatut vektorivälitteiset taudit olivat negatiivisia. 

Rinnalta testattiin anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja Dirofilaria repens, babesioosi ja leishmanioosi.

Viipurin koirat - Rinna 1.9.2019

12.7.2019
Hurmaava valkosukkainen ja hörökorvainen Rinna on vielä melko arka pentu ja toivoo pikaista matkalippua Suomeen omaan kotiin reipastumaan.

Neljä pahvilaatikkoon pakattua pentua, Rintintin, Rilke, Rinna ja Rita, tuotiin Olgan tarhan portille kesän alussa. Ne oli löydetty mökkialueelta Viipurin kaakkoispuolelta. Näiden suloisten pentujen ihmiskontaktit ovat jääneet ensimmäisinä elinkuukausina harmillisen harvoiksi ja ne olivatkin ensimmäisellä vierailukerralla selvästi hämmennyksissä aitaukseen astuneista ihmisistä. Sittemmin vierailijoihin on jossain määrin totuttu, mutta silti on turvallisempaa pitää pientä välimatkaa. Arastelusta huolimatta näillä kolmikuisilla sisaruksilla on ilonpilkettä silmäkulmassa ja toive luottavaisesta suhteesta omaan ihmiseen. Rinna ja Rilke ovat pentueen ujoimmat.

Voi pientä Rinnaa, kun ujostuttaa niin valtavasti! Muiden pentujen mukana Rinna vipeltää ihmisten ympärillä, muttei tohdi lähestyä. Välillä Rinna käväisee koiramökissä huilimassa, kun vieraiden läsnäolo käy liian jännittäväksi. Kauaa Rinna ei kuitenkaan piilottele vaan taitaa uteliaisuus viedä voiton ja herttainen tyttö tulee tarkastamaan mitä aitauksessa puuhaillaan. Mutta hui kauhistus! Kun tulisi Rinnan vuoro päästä sylikäsittelyyn, se pujahtaa kopin taakse. Sylissä istuukin sitten varsin totinen tyttö. Ei siitä voi Rinnaa syyttää kun ei maailma ole tarjonnut juurikaan mahdollisuuksia sylihetkiin. Rinnalla on kuitenkin vielä mahdollisuus oppia luottamaan siihen omaan ihmiseen - kunhan sellainen vain pikimmiten löytyisi.

Rinna toivookin sisarustensa tavoin pääsevänsä pian omaan kotiin opiskelemaan kotikoiran taitoja. Kaikkea kummaa on varmasti vastassa, sillä tähänastinen koiranpennun elämä on Rinnan kohdalla ollut kovin rajoitettua. Tulevassa kodissa olisi hyvä olla mukava koirakaveri näyttämässä mallia siitä miten maailmaan suhtaudutaan. Koirakaverista voisi ottaa tarvittaessa tukea, kun jotain pelottavaa tulee vastaan. Kotikoiran elämään totuttelu vaatii varmasti aikaa, joten Rinna toivoo omistajaltaan ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Tällä reseptillä joku onnekas saa Rinnasta varmasti mahtavan ystävän.

Viipurin koirat - Rinna 9.7.2019

Viipurin koirat - Rinna 27.6.2019

Viipurin koirat - Rita, Rilke & Rinna 27.6.2019

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.